Niin lähellä... TAFT haastoi mestarin lukemin 20-23

TAFT:n uusi vahvistus Conte Cuttino osoitti olevansa todellinen pelimiesConte Cuttinon illan ensimmäinen Touchdown on tosiasia!TAFT:n maaleista vastasi myös erikoisjoukkueet, maalintekijänä Okko Outinen

Maanantai-illassa oli jättiyllätys enemmän kuin lähellä. TAFT-Wolverines päättyi 20-23 (13-23).

Moni ei antanut TAFT:lle suuriakaan voiton mahdollisuuksia hallitsevaa mestaria vastaan. TAFT lähti otteluun kuitenkin ennakkoluulottomasti ja tiivillä joukkuepelaamisella. Uusi jenkkivahvistus Conte Cuttino aloitti heti räväkästi tekemällä maalin ensimmäisestä hyökkäysvuorosta ja kun Wolverinesin ensimmäinen hyökkäys päättyi vantaalaisjuhliin Ahmojen maalialueella epäonnistuneen lentopotkusnäpin päätteeksi, alkoi tunnelma tiivistyä. Yhtäkkiä tilanne oli kotijoukkueelle 13-0.

Ottelu pysyi tiukkana aivan viimeisille sekunneille asti, jolloin Wolverinesin "yleismies" Stephen Stokes nappasi syötönkatkon Miro Kadmiryn heitosta. Peliaikaa jäi kelloon 3 sekuntia ja peli oli ohi. Vierasjoukkue vei pisteet Helsinkiin, mutta sai tehdä niiden eteen täyden päivätyön.

Päävalmentaja Rami Lilja palasi ottelun tunnelmiin pölyn laskeuduttua.

Huikea trilleri yleisölle, mutta varmasti hermoja raastava valmentajalle, mitkä ovat päällimmäiset tunnelmat ottelun jälkeen?

Tappioon ei voi tietenkään koskaan olla tyytyväinen ja kun voitto jää vielä 3 pisteen päähän, on se vieläkin vaikeampi niellä. Pelasimme kuitenkin pääsääntöisesti hyvän ottelun ja pidimme Wolverinesin ensimmäisen puoliajan loppua lukuunottamatta sangen hyvin aisoissa. Ennakkoasetelmiin nähden tulokseen pitäisi kaiketi olla hyvinkin tyytyväinen, mutta meillä oli omat mahdollisuutemme jopa voittoon ja sen takia pienellä pistemarginaalilla koettu tappio harmittaa. Kokonaisuutena selvisimme kuitenkin ottelusta kuivin jaloin ja ennakkoasetelmiin nähden jopa hyvin.

Kuinka otteluun valmistauduttiin ja kuinka uuden vahvistuksen, Conte Cuttinon, sisäänajo onnistui parissa päivässä?

Otteluun valmistautuminen sujui normaalin maanantai-pelipäivä viikkokaavan mukaan. Tiesimme ennakkoon heidän hyökkäyksensä vaarallisuuden ja tehokkuuden ja pyrimme rakentamaan oman pelisuunnitelmamme vahvasti oman hyökkäyksemme varaan. Tavoitteena oli pitää heidän hyökkäyksensä poissa kentältä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Tässä tilanteessa toki auttoi paljon, että saimme pikakomennuksella Conte Cuttinon Suomeen ja TAFT:iin. Hänen sisäänajamisensa aloitettiin jo viikolla puhelinpalavarien ja sähköpostien kautta ja Suomeen saapuessaan mies olikin tehnyt pelikirjan suhteen hyvää työtä. Saimme kahdet joukkueharjoitukset hänen kanssaan ja lisäksi Conte kävi pelinrakentajien kanssa omia treenejä joukkuetreenien päälle.

Miten ottelu TAFT:n näkökulmasta sujui?

Ottelun momentum vaihteli jokaisella neljänneksellä ja emme onnistuneet hyödyntämään ratkaisupaikkoja riittävällä tehokkuudella. Pääsimme ottelun alussa heti 13-0 johtoon, jonka Wolverines kyllä kuittasi nopeasti meidän pallon menetystemme takia ja meni puoliajalle johtoasemassa. Saimme tilanteen kavennettua kolmeen pisteeseen toisella puoliajalla. Viimeisellä neljänneksellä pysäytimme heidän hyökkäyksensä pallonmenetyksen avulla aivan oman maalialueemme lähellä ja saimme pallon kun pelikellossa oli jäljellä pari minuuttia. Pääsimme omalla hyökkäyksellämme harmittavan lähelle potkumaali-etäisyyttä mutta Stephen Stokesin ottama syötönkatko aivan ottelun viimeisillä sekunneilla takasi Wolverinesille voiton ja kaksi pistettä sarjataulukkoon.

Ottelussa nähtiin todella paljon turn-overeita (5kpl molemmille) mistä tämä mielestäsi kertoo?

En osaa sanoa, onko noihin mitään yksittäistä syytä, mutta useat meidän pallonmenetyksistämme olivat täysin turhia virheitä joita ei ole varaa tehdä tämäntasoista joukkuetta vastaan. Kun pallonkantaja ja pelinrakentaja rähmäävät pallon hand-off tilanteessa tai kun pallon kiinniottaja rähmää lentopotkun vapaan kiinnioton aikana, on keskittyminen ollut huonoa. Me onnistuimme ottamaan Wolverinesilta kaksi syötönkatkoa, joka kertoo siitä mitä alkukausikin on jo näyttänyt, eli että takakenttämme on varsin palloahneena valmis pelaamaan palloista laitahyökkääjien kanssa. Oma special teamsimme onnistui tekemään kauden avauspisteet kun yksi Wolverinesin pallonmenetys lentopotku tilanteessa peitettiin heidän maalialueelleen.

Wolverinesin "high-scoring hyökkäys" on takonut kaudella keskimäärin 51 pistettä vastustajien päätyyn. TAFT:n päätyyn upposi vain 23. TAFT puolustus onkin tilastojen valossa liigan ykkönen -mikä on TAFT-puolustuksen salaisuus?

Meidän puolustuksemme on rakennettu olemassaolevien vahvuuksien varaan ja roolitus on onnistunut hyvin. Olemme saaneet vahvistuksia niin pelaaja- kuin valmentajapuolelle ja tämä väistämättä näkyy hyvinä otteina kentällä. Oskari Kauranne on rakentanut toimivan paketin, joka liikkuu hyvin ja kompensoi sitä kautta mm. fysiikassa olevia puutteita. Toki myös hyvä yhteispeli ja tiivis joukkuehenki kavereiden kesken on omiaan vielä parantamaan suorituksia.

Hyökkäykselle tänään 20 pistettä ja pääsimme kiusallisen lähelle voittoa. Millä mielellä hyökkäyksen leirissä ollaan ottelun jälkeen?

Parikymmentä pistettä ottelussa riittää liian harvoin voittoon ja ei tulokseen tietenkään voi olla täysin tyytyväinen. Uuden pelaajan esittely joukkueelle aiheutti todennäköisesti jonkinlaista katselu-efektiä ja usein hänen odotettiin tekevän iso peli - yksin. Kun Wolverines alkoi pelaamaan Conte Cuttinoa pois pelistä, olisi tuon pitänyt avata muita osa- alueita meidän hyökkäyksellemme, mutta valitettavasti tuota aspektia ei saatu täysin hyödynnettyä ja jäimme 20 pisteeseen. Hyökkäykseltämme on kuitenkin lupa odottaa suurempia pisteitä ja parempia otteita - olemme nyt hyvin lähellä ja aikaa on vielä riittävästi.

Ketkä olivat illan onnistujia?

Puolustuksen linja oli hyvä ja taas kerran ennakkoasetelmiin nähden jopa ylisuoriutui tehtävästään. Hyökkäyksemme sai palloa liikutettua kentällä ja Conten mukaan tulo selvästi sytytti joukkueeseen uutta kipinää. Lisäksi illan ehdoton onnistuja oli kotiyleisömme, joka eli koko ottelun mukana aivan mielettömällä sykkeellä. On aivan maagista pelata tällaisen kotiyleisön edessä upealla stadionilla iltavalojen loisteessa - KIITOS TEILLE. Tästä on hyvä jatkaa

Seuraavaksi vastaan asettuu kivenkova Roosters, jonka hyökkäys toimii kuin kone. Millä keinoilla Roosters voidaan pysäyttää? Entä millä lääkkeillä Roosters voitetaan?

Roostersia vastaan meidän pitää pystyä pelaamaan perusvarmaa jalkapalloa, jossa meille ei voi tulla heittopelien osalta yhtään sekaannuksia peittojen ja vastuiden kanssa. Taklaaminen pitää olla sata prosenttista ja todella agressiivista, sillä muuten heidän hyökkäyksensä rankaisee pisteiden muodossa armottomasti. Robert Johnsonille pitää saada paljon painetta, eikä hänelle voi antaa ylimääräisiä sekunteja valita kiinniottajaa.

Omaan hyökkäyspeliimme tarvitaan ennenkaikkea onnistumisia laajalla rintamalla. Linjan pitää jaksaa painaa taas yksi kova ottelu läpi ja jatkaa erinomaista blokkaamista, jota tähän asti kaudella on jo nähty. Jokainen heitetty pallo pitää olla kiinniotettavissa ja ne pitää ottaa kiinni. Juoksupelin pitää tukea heittopeliä ja omalta osaltaan avata heitolle tilaa, koska pelkän heitto- tai juoksuhyökkäyksen puolustaminen on Roostersin kovalla puolustukselle liian helppo pala.

Gameball?

OL/DL Richard Laine - pelasi käytännössä koko ottelun kahteen suuntaan ja antoi todella kaikkensa joukkueelle.

Ottelun tilastot >>

Seuraava peli: TAFT vs Helsinki Roosters, ma 30.7. klo 18.30, ISS Stadion -be there!

Vantaan TAFT

Vantaan TAFT ry. on vantaalainen amerikkalaista jalkapalloa harjoittava seura, joka on perustettu vuonna 1981. Seura on voittanut aikoinaan ensimmäisen seurajoukkueiden Euroopan-mestaruuden vuonna 1986 ja sitä aikaisemmin Vaahteraliigan (miesten SM-sarja) vuonna 1985. Tämän jälkeen TAFT on toiminut vahvasti nuorten ja lasten liikunnan parissa ja sillä on lukuisia Suomen mestaruuksia eri ikäluokissa sekä edustajia nuorten eri maajoukkueissa.

Nykyisin Vantaan TAFT:n toiminta painottuu edelleen vahvasti nuorten ja lasten liikunnan puolelle ja haemme jatkuvasti lisää uusia harrastajia 10 - 16 vuotiaiden ikäluokkiin.

Lue lisää kotisivuiltamme!