kumppanisivu
Vantaan Taiteilijaseura
PERFEKT12-performanssitapahtuma Galleria Gjutarsissa 25.8.2012.
Galleria Gjutarsin kesäkauden. Kymmenkunta performanssitaiteilijaa tuo Vantaalle mielenkiintoisen ja herättelevän taide-elämyksen. Taidetapahtumasta voi nauttia puutarhassa, loppukesän tunnelmassa piknikviltin ja omien eväiden kanssa.
Performanssiesitykset nähdään kahdessa syklissä (lähes identtiset): klo 12-16 & klo 16-20. Esiintyjät saapuvat ympäri Suomea ja tapahtumassa nähdään sekä ryhmä-, että yksilöesityksiä.
Tapahtumarikas päivä huipentuu musiikkiin noin klo 20, ja Gjutarsin puutarha muuttuu tanssilattiaksi. Puutarhassa esiintyy Flow-festareillakin nähtävä folkmelskettä ja hyvää mieltä tarjoileva orkesteri Hermanni Turkki. (Hermanni Turkin musiikkia voi käydä fiilistelemässä etukäteen osoitteesta: http://soundcloud.com/hermanni-turkki)
Puutarhan vaaleanpunainen taidekioski palvelee läpi päivän. Tarjolla on taiteen lisäksi kahvia, teetä, mehua ja välipalaa ja kioskista voi ostaa myös tapahtuman kangaskassin. Esitysten välissä tarjoillaan myös soppaa ja sympatiaa, varaa siis mukaasi käteistä.
Gallerian sisätiloissa voi nauttia Liisa Haverilan ja Eeva Riikosen näyttelystä.
Vapaa pääsy! Lauantaina 25.8.2012 klo 12-21.30. Galleria Gjutars Vanha Kuninkaalantie 6 01300 Vantaa www.vantaantaiteilijaseura.fi
Nettikaruselli
Vantaan taiteilijaseura on vuonna 1994 perustettu vantaalaisten ammattitaiteilijoiden yhdistys. Taiteilijatalo Gjutars sijaisee Vantaan Kuninkaalassa, idyllisessä puutalomiljöössä. Yhdistyksessä on 94 jäsentä.
Taiteilijatalossa sijaitsevat yhdistyksen ylläpitämä galleria ja taidelainaamo sekä vierasateljee. Gjutarsissa pidetään näyttelyjä ympäri vuoden, näyttelyt vaihtuvat kolmen viikon välein. Aikoja voi hakea myös seuran ulkopuoliset taiteilijat. Taidelainaamosta voi ostaa tai vuokrata jäsenten teoksia.
Kumppanit
» Askisto-Hämeenkylän Martat
» EKL-Werkkoviestijät Vantaa
» Hakunilan Seudun Koiraharrastajat
» Helsingin pitäjän tanhuujat ja spelarit
» Kansalaisareena
» Kansallinen Lastenliitto - Vantaa
» Korso-Seura
» Korson Martat
» LC Vantaa Avia
» LC Vantaa Etelä
» LC Vantaa Hakunila
» LC Vantaa Helsinge
» LC Vantaa Komeetat
» LC Vantaa Pähkinärinne
» LC Vantaankoski - Vandaforsen
» Loistovinkki
» Love ry Vantaa
» Martinlaakson Martat
» MLL Korso
» Myyrmäki-liike
» Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
» Partiokannus
» Pirunpuntareita
» SPR Korso
» SPR Länsi-Vantaa
» SPR Tikkurila
» Suomi-Venäjä -Seuran Vantaan osastot
» Tehoapaja-hanke
» Tikkurilan Martat
» Toimiva Koivukylä - Toimari ry
» Uudenmaan TE-toimisto
» Vakka
» Vantaa-Seura
» Vantaalaisen hyvä mieli -hanke
» Vantaan A-Kilta
» Vantaan Allergia- ja Astmayhdistys
» Vantaan Latu
» Vantaan Nicehearts
» Vantaan nuorisovaltuusto
» Vantaan Nuorkauppakamari
» Vantaan seurakunnat
» Vantaan Suomi-Puola yhdistys
» Vantaan UN Women
» Vantaan ympäristöyhdistys
» Vantaan Yrittäjänaiset
» Vetres Vantaa
» Zonta Club Vantaa II
Uusimmat
- 16:00 Äiti, musta tulee oikea näyttelijä!
- 14:00 Pizzabuffetissa syödään kerralla yli kilo
- 14:00 Krista Siegfrids median ristitulessa – missä kunnossa ääni on?
- 08:30 Tennis juoksuttaa Ilaria
- 08:00 Yritysväki etsii etuja päiväkodista
- 08:00 Kannattaako Vantaan myydä merenrantaa?
- 07:00 Menovinkki: Visuaalista teatteria
- 07:00 Matarin varikko muuttui punkkareiden majataloksi
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit

Kolumnit
Vesa Marttinen

Kolumnit
Tuomas Massinen
Kolumnit
toimitus

Kolumnit
A-P. Pietilä

Kolumnit
Risto Hietanen

Kolumnit
Anneli Tuominen-Halomo





