Tero Makkosen kasvivalokuvia

Näyttelyt

9.1.2012 - 28.2.2012, 9:00-16:00

Myyrmäen kirkko, Uomatie 1, 01600, Vantaa, Verkkosivu

”Nostivat päätään kukat,
heinät, sammalet, kortteet.
Huomasitko niiden ilmeet
katsoitko lähempää.
Oliko niillä sanottavaa.
Sillä niin pieniä ne olivat
ja hentoja,
mutta värikkäitä
kuin huutaen:
Mekin olemme täällä
Katsokaa!
Niillä oli sanottavaa”.

Tero Makkosen kasviaiheinen valokuvanäyttely ”Kauniit maasta nousevat” on esillä Myyrmäen kirkon takkahuoneessa tammi-helmikuun 2012. Näyttelyn 23 valokuvataulua esittelevät kasveja ja kukkia eri vuodenaikoina erilaisissa valaistuksissa ja tunnelmissa. ”Tyylini valokuvata on intuitiivinen, hetkeen nojautuva ja retkeilevä. Hetken vaikutelma on tärkeä. Kuvissani ovat tärkeässä osassa myös runollisuus, voimakkaat värit ja pelkistys. Lopputuloksena on pyrkimys kuvaan, jossa olisi kaikki kohdallaan, joka jäisi elämään. Tähän näyttelyyn olen valinnut parhaita kasvikuviani 15 vuoden ajalta”, Makkonen kertoo. Näyttelyn kuvista puolet on kuvattu parin kilometrin säteellä Makkosen kotoa Vantaan Martinlaakson lähiön ympäristössä. Näyttely on kunnianosoitus Suomen luonnon moninaisille kasvilajeille ja se oli ensi kertaa esillä Villa Elfvikin luontotalossa Espoossa 3.11.- 6.12.2010.

Tero Makkonen (s.1971) on vantaalainen vapaa valokuvaaja, joka on keskittynyt erityisesti luontoaiheisiin. Kasveja esittelevä näyttely Kauniit maasta nousevat on toinen osa neliosaista Luonto on runo-näyttelysarjaa. Sarjan avausnäyttely Luonto on runo on kiertänyt Suomea vuodesta 2009. Sarjan jälkimmäiset osat puut ja vesi valmistuvat v. 2012 ja 2013. Makkonen toimii valokuvauksen tuntiopettajana mm. kuvataidekouluissa Hyvinkäällä ja Vantaalla sekä pääkaupunkiseudun aikuisopistoissa.

Näyttely on avoinna Myyrmäen kirkon takkahuoneessa ma–pe klo 9–16, silloin kun tilassa ei ole muuta toimintaa sekä muuten kirkon aukioloaikoina. Varmimmin näyttelyyn voi tutustua Takkahuoneessa toimivan Olotila-kahvilan aikaan keskiviikkoisin klo 11--13.30.