Paikalliset

Kehäradan hinta-arvio nousi jälleen

Kehärata sukeltaa 40-60 metriä maanpinnan alle.

Päivi Tuovinen

Kehäradan tuore kustannusarvio on 738,5 miljoonaa euroa, joka on reippaasti enemmän kuin ennalta oli arvioitu. Alkuvuodesta puhuttiin vielä 675 miljoonasta eurosta.

Projektipäällikkö Juha Kansonen liikennevirastosta kertoi torstaina tarkentuneesta hinta-arviosta. Hinnan nousun merkittävin syy on lentokentän maaperästä tehdyt glykolilöydökset.

Vaikka kriittisellä aikataululla mennään, niin 2015 heinäkuu on saavutettavissa.”

Tunneliin joudutaan rakentamaan reilun kilometrin matkalle suojarakenne torjumaan maaperästä löytyneen glykolin ja sen hajoamistuotteen syövyttävää vaikutusta.

Tunnelia on jouduttu louhimaan lisää ja suojaamaan tunnelin rakenteet maaperältä.

– Samanlaista ongelmaa ei ole missään muualla maailmassa, sanoo Kansonen.

Glykolilöydökset viivyttävät myös kehäradan ennalta suunniteltua aikataulua. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan liikennöinti kehäradalla olisi aloitettu vuoden 2014 aikana.

Myöhemmin aikataulua siirrettiin, ja pyrkimys on yhä saada liikenne kulkemaan kahden vuoden päästä.

– Vaikka kriittisellä aikataululla mennään, niin 2015 heinäkuu on saavutettavissa.

Lisäkustannukset jaetaan valtion ja Finavian kesken. Finavian osuus lisäkustannuksista on 22,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi kehärata-projektiin on haettu lisää TEN-T-tukea 50 miljoonaa euroa. Aikaisemmin hankkeelle on myönnetty tukea 17,5 miljoonaa euroa. Vantaan kaupungille lisälaskusta ei tule kustannuksia.

Radassa panostetaan liityntäliikenteeseen: radan varrelle on tulossa parkkitilaa 750 autolle ja 840 polkupyörälle.

Vastaavaa ongelmaa ei ole missään muualla.”

Kivistön uuteen ramppijärjestelmään tulee telemaattinen ohjaus. Tämä tarkoittaa, että Kivistön, Vehkalan sekä Vantaankosken alueella autoilijoita pystytään tiedottamaan reaaliaikaisesti.

– Autoilijat pystyvät siis tullessaan arvioimaan, mille asemalle kannattaa ajaa.

Kansosen mukaan kehäradan käyttäjistä 80 prosenttia on muita matkustajia kuin lentomatkustajia.

Tulevana kesänä saadaan paljon valmiiksi. Koivukylän risteyssiltaan jatkuva maanrakennusurakka valmistuu elokuussa. Samalla valmistuvat myös Leinelän aseman rakennustyöt.

Kesällä käynnistyvät myös kehäradan viimeiset suuret urakat. Länsi-Vantaalla Lapinkylän ja Katriinantien välinen maanrakennusurakka alkaa heinäkuussa sekä Vehkalan aseman rakentaminen aloitetaan myös kesän aikana.

Kesällä aloitetaan rakentaminen myös maan päällä.

Valmiiden asemien jälkeen aletaan asentamaan kiskoja, vaihteita ja ratapölkkyjä. Päällysrakennetyöt aloitetaan ensin Havukosken liitosalueella ja ne jatkuvat syksyllä Vantaankosken aseman pohjoispuolella sekä Leinelän alueella.

Kehärata valmis 2015

Kehärata on poikittainen raideyhteys, joka yhdistää Vantaankosken radan lentoaseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa.

Kehäradalle tulee ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta asemaa: Lentoaseman ja Aviapoliksen tunneliasemat sekä Leinelän, Vehkalan ja Kivistön pinta-asemat.

Asemavarauksia on Petakseen, Viinikkalaan ja Ruskeasantaan.

Kehärata on kaksiraiteinen.

Liikennöinti hoidetaan uusilla Flirt-junilla. Vuoroväli on 10 minuuttia.

Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke.

Kehärata on pituudeltaan 18 km, josta 8 km on tunnelia.

Tikkurilan asemasillan rakentaminen on myös osa kehärataprojektia. Asemasillan pitäisi olla valmis 2014 lopussa, jolloin valmistuu myös Tikkurilan asemarakennus.

Kehärataprojektin arvioidut kokonaiskustannukset ovat tällä hetkellä 738,5 miljoonaa euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu