Paikalliset

Mäkinen: ”Vähemmän poliitikkoja, enemmän vastuuta”

Tapani Mäkinen pienentäisi Vantaan lautakuntien jäsenmäärää ja velvoittaisi jokaisen kaupunginvaltuutetun ottamaan myös lautakuntapaikan.

Vesa Marttinen

Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok) arvioi, että Vantaan velkakierteen katkaiseminen ei onnistu, jos vaaleissa valtakirjansa saaneet valtuutetut eivät ole pääroolissa päivittäisiä päätöksiä tekevissä lautakunnissa.

– Lautakuntajäsenten pitää olla sitoutuneita kaupungin kokonaisvaltaisiin tavoitteisiin. Nyt näin ei aina ole, kun päätöksiä tekevät lautakuntapoliitikot, jotka eivät ole valtuustossa. He eivät ole saaneet samaa informaatiota kuin valtuutetut, eivätkä ole tekemässä kaupungin kokonaistalouteen liittyviä sitovia päätöksiä, Mäkinen perustelee ehdotustaan.

Hänen mukaansa kaikkien valtuutettujen pitää sitoutua myös lautakuntatyöhön. Samalla lautakuntien kokoa pitäisi pienentää niin, että nykyiset 17-jäseniset lautakunnat olisivat jatkossa 10-jäsenisiä.

Mäkisen mukaan Vantaa on niin laaja-alainen ”miljardiyritys”, ettei sen johtaminen voi olla hajallaan.

– Lautakunnissa tehdään erittäin suuria toiminnallisia ja taloudellisia päätöksiä, ja siksi siellä pitää olla kaupungin kokonaisvaltaiseen kehitykseen sitoutuneita päättäjiä.

Nykyisin puolueet nimittävät lautakuntiin paljon sellaisia henkilöitä, jotka ovat ehkä olleet ehdolla, mutta eivät ole saaneet riittävästi ääniä valtuustopaikkaan. Usein lautakuntapaikka on myös palkinto uutterasta puoluetyöstä.

Mäkisen mukaan lautakunnissa on liikaa vain omaa toimialaansa puolustavia jäseniä, joilla ei ole tietoa kaupunkikokonaisuudesta.

– Valtuutettujen aseman korostaminen on myös demokratian vahvistamista, kun vastuun kantavat vaaleissa valtakirjansa saaneet, Mäkinen perustelee ehdotustaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu