Paikalliset

Kommentti: Joillekin feminismi on edelleen miesvihaa

Osallistuin eilen elämäni ensimmäistä kertaa feministijärjestö Naisasialiitto Unionin syyskokoukseen. Pitkään passiivisena ”kannatusjäsenenä” roikkuneena halusin olla mukana äänestämässä jäsenyyden avaamisesta muille kuin itsensä naisiksi määritteleville.

Vitsailimme sisareni kanssa, että kokoukseen lähdössämme oli todellista historian siipien havinaa. Tästä saisi niin hyvän kohtauksen elokuvaan, naureskelimme kun juoksimme junaan lapset rattaissa hihkuen.

Kirjan talolla sunnuntaina pidetyn kokouksen tunnelma löi naamalle kuin ummehtunut pölyrätti.

Olen ravannut kahden lapseni kanssa eri järjestöjen kokouksissa, luennoilla, työkeikoilla ja kaiken maailman kissanristiäisissä suunnilleen siitä asti, kun he syntyivät vajaa neljä vuotta sitten.

Missään heihin ei ole suhtauduttu yhtä penseästi tai jopa vihamielisesti kuin Unionin syyskokouksessa. Kaksikko kyyhötti kaikessa rauhassa salin perällä tuijottamassa piirrettyjä kannettavalta tietokoneelta.

”Eikö olisi mitään parempaa paikkaa, mihin mennä?”, silmin nähden tuohtuneet rouvasihmiset motkottivat ohi kulkiessaan.

Normaalisti suhtaudun säyseästi ärtyneisiin ihmisiin, mutta nyt hämmennyin niin totaalisesti, että ennen kuin ehdin ajatella, latasin kipakasti takaisin: ”No, eipä kyllä valitettavasti ole. Muualla olisimme vielä enemmän tiellä ja häiriöksi.”

Hetken vihaista mulkoilua ihmeteltyäni, alkoi tauko ja pienen matkan päässä istunut sisareni antoi selityksen: ”Tässä vieressä jupisivat, että haluavat sitten avata liiton miesjäsenille, että katso, tänne on jo päästetty sisään kaksi pientä poikaa.”

Leukani kolahti rintalastaan, mutta yllätykset eivät olleet vielä siinä.

Kokoustauon jälkeen päästiin sääntömuutosten käsittelyyn. Tunnelma kävi lähellä mellakkaa, kun keskustelussa väännettiin siitä, pitäisikö jäsenyys avata muille kuin itsensä naiseksi määritteleville.

Itse asiaan eli muutoksesta äänestämiseen ei koskaan päästy. Sääntömuutoksen vastustajat torppasivat äänestyksen esittämällä asian pöydälle jättämistä. Siihen riittivät kahden naisen äänet.

Jo kun alkoi näyttää siltä, että historiallinen muutos tyssää tällä erää, sen kannattaja toisensa perään lähti huokaisten. Päätöksen jälkeen oli vuorossa varsinainen protesti: kolmisenkymmentä kokoukseen osallistujaa nousi, keräsi tavaransa ja poistui salista.

Olen vuosikaudet joka kerta kertoessani olevani feministi pitänyt tiukan palopuheen siitä, ettei feminismi ole yhtä kuin miesviha. Nyt tuntuu siltä, että olen ollut väärässä. Joillekin se näyttää edelleen olevan sitä.

Naiset eivät ole ainoita, joita nykyinen ahdas sukupuolijärjestelmä sortaa. Minulle feminismi on järjestelmän muuttamista niin, ettei se sortaisi ketään.

Jos ollaan tasa-arvon asialla, ei lähtökohdaksi voida ottaa syrjimistä, mitä miesten ja muunsukupuolisten sulkeminen liiton ulkopuolelle on. Feministisessä toiminnassa pitää myös aina olla tilaa lapsille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu