Ruoka

Pauliina Miettinen pistää ladyt liikkeeseen futiskentällä

Vaikka harjoituksissa oli jo juostu pallon kanssa, sai joukkue juosta ilman niitäkin.

Sirpa Repo

Viime kauden Suomen mestari PK-35:n nykyinen valmentaja Pauliina Miettinen ei odottanut kovasti uudistuneelta joukkueelta suuria liigacupin ensimmäisessä ottelussa. Viime vuoden liigan kakkonen HJK kävi voittamassa ottelun minuutti ennen täyttä aikaa tehdyllä maalilla.

Sunnuntaista tappiota suurempi isku tuli siitä, että joukkueen kaksi pelaajaa loukkaantui. Nyt jopa kolmasosa pelaajista ei ole pelikunnossa.

– Tämä oli meille ensimmäinen peli. Emme ole vielä valmiita. Meillä on monipuolinen joukkue, jolla menee aikaa ennen kuin se hitsautuu yhteen. Onneksi kauden alkuun on vielä pari kuukautta ja liiga on se tärkein vaikka cupia on kiva pelata, pohtii päävalmentaja.

Hän tietää, että viime kauden menestyksen jälkeen kaikki haluavat voittaa PK:n.

– Kausi on pitkä eikä paperilla voiteta yhtään peliä. Me haluamme olla parhaita liigan jokaisessa pelissä.

Valkku pohtii HJK:n olevan ykkösvastustaja. Kokkalalle hän arvioi tulevan hyvän joukkueen. Esille hän nostaa vielä Ålandin ja Hongan.

Miettinen palasi takaisin Suomeen ja Vantaalle Yhdysvalloissa vietetyn kauden jälkeen.

– Minua pyydettiin tänne. Olin joka tapauksessa tulossa Suomeen, joten tämä meni hyvin, kuvailee välillä opettajan sijaisuuksia tekevä ammattivalmentaja, joka on myös VJS:n tyttövastaava.

Naisten joukkueen kokoonpano ei ole Miettisen mukaan vielä valmis. Tällä hetkellä ikähaitari on melkoinen. Nuorin on 14-vuotias ja varttunein jonkin verran yli 30-vuotias.

Kun Miettinen valmentaa, raikuu Myyrmäkihallissa englanti. Neljän pelaajan äidinkieli on englanti.

– Tykkään käyttää englantia. Se on kannustavampi kieli kuin suomi. Kaikki ymmärtävät, kun puhun englantia, vakuuttaa Miettinen, jolle ei tarvitse puhua sitä kieltä.

Viime kauden joukkueeseen verrattuna tämä uusi on päävalkun mukaan nopeampi ja taitavampi.

– Meillä on kaksi vahvaa maalivahtiakin. Lisäksi meillä kasvaa omista junnuista nälkäisiä pelaajia, jotka haluavat kehittyä. Treeneissä on ollut hyvä tempo.

Heikkouksiin Miettinen lukee sen, että joukkue on elänyt ja loukkaantumiset ovat sitä vaivanneet jo ennen cupinkin peliä.

Jo pikkulikasta lähtien Kuopiosta lähtöisin olevalla Miettisellä on ollut palo jalkapalloon. Hän on aina halunnut pelata sitä. Hän kiittelee saaneensa jalkapallon kautta paljon hyvää elämäänsä.

– Haluan auttaa joukkuetta ja jokaista pelaajaa kehittymään niin hyväksi kuin mahdollista. Heitä pitää motivoida askel kerrallaan menemään eteenpäin. Jos itsellä ei ole motivaatiota, nälkää treenata ja menestyä, ei hommasta tule mitään.

Valkku myöntää, että joskus hän säälii pelaajia vaatiessaan heitä treenaamaan. Omasta kokemuksestaan hän kuitenkin tietää, että ilman harjoittelua ei voi edistyä.

– Rääkkäsin itseni hyvään kuntoon, muistelee Miettinen pelivuosiaan.

Pari vuotta alle 40-vuotias valmentaja vakuuttaa arvostavansa pelaajiaan. He tekevät kovaa työtä ja ansaitsevat tulla huomioiduksi.

Vaikka harjoitusten jälkeen hän kyselee porukalta tuntemuksia treeneistä, ei hän pidä itseään äitihahmona. Ehkä korkeintaan tosi tiukkana äitinä, joka vaatii paljon.

Miettinen haluaa joukkueensa pelaavan viisasta ja monipuolista jalkapalloa.

– Me tykkäämme pitää palloa emmekä hyökkää vain yhdellä tavalla. Paljon liikettä ja nopeutta sekä halu lähteä hyökkäykseen. Hyvä keskikenttä, jatkaa valmentaja luetteloa.

Hän pitää joukkueen harjoitteluoloja aika hyvinä. Alkutalvesta riittää sisällä pienempikin tila, mutta kauden lähestyessä tarvittaisiin koko kentän vuoroja. Talvella joukkue harjoittelee silloin tällöin ulkokentällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu