Paikalliset

Rekolan koululla luotiin uutta perinnettä

Rekolan koululla valmistauduttiin lauantaina pidetyssä tempauspäivässä tuleviin 100-vuotisjuhliin. Peppi Perälä innostui tekemään juhlanapit molempiin silmiin.

Tiina Örn

Joukko reippaita vanhempia ahkeroi lauantaina Rekolan koulun pihalla. Pusikko muuttuu vanhempien käsissä materiaaliksi pajuaskarteluun. Kun vanhemmat laittavat pihaa kuntoon, oppilaat työskentelevät työpajoissa.

– Tällainen tekeminen tuo kaupunginosaan yhteishenkeä. Tästähän voi tulla uusi syksyinen perinne, pohtii pajukkoa siistivä Rekolan koulun vanhempi Petteri Erling.

Erlingin kanssa pajukkoa parturoiva rehtori Kirsi Miettinen on sitä mieltä, että vanhempien apu on yksi niistä keinoista, jotka on otettava käyttöön kun säästöleikkuri iskee kouluihin.

– Koulun pihan istutusten hoitoon ei ole enää riittävästi resursseja, siksi päätin kutsua vanhemmat pihatalkoisiin, kertoo Miettinen.

Lauantaityöpäivä on osa Rekolan koulun satavuotisjuhlavuotta. Koulun syntymäpäiviin liittyy myös muun muassa Rekolan koulun oppilaille avoimet puhujapöntön tuunauskilpailu ja juhlarunon kirjoituskilpailu.

– Haluamme tehdä tästä vuodesta sellaisen, joka jää oppilaiden mieleen.

Lauantaityöpäivän teemana oli kestävä kehitys. Oppilaille oli tarjolla muun muassa kierrätysrastiseikkailua, luontoleikkejä ja soittimien rakentamista kierrätysmateriaaleista.

Kierrätyspajoissa harmiteltiin sitä, että kestävää kehitystä korostava Vantaa lopettaa Luontokoulun avustamisen.

– Meillä on ollut melkein joka vuosi luontokoulun kummiluokka tai -luokkia. Luontokoulu on tukenut hyvin kestävään kehitykseen pyrkimistä koulutyössä, toteaa Miettinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu