Äiti lähtee nyt töihin, moi!

Ihmiset joskus ihmettelevät, miten naiset raaskivat mennä töihin, kun heillä on pieniä lapsia. Hyvin. Kerron teille miksi. Alustukseksi on sanottava, että Suomi on ainoita maita, joissa äideillä on sadan vuoden äitiysloma. Muissa maissa äidit raaskivat mennä töihin, jopa vuosi lapsen syntymästä, ja lapsista tulee ihan kunnollisia ihmisiä.

Mutta takaisin Suomeen. Kerronpa teille viikonlopustani, mikä tuskin eroaa kovinkaan paljon kenenkään muun tavallisen lapsiperheen viikonlopusta. Herään sunnuntai-aamuna kello 6.20, koska yksivuotias päättää herätä silloin. Hän huutaa sängyssä, eikä auta, vaikka heittelen sänkyyn kaikenlaisia virikkeellisiä leluja. Korjataan nyt tämäkin harhakäsitys, vauvat tai taaperot eivät perusta virikkeellisistä leluista, he haluavat nuolla vessapönttöä ja repiä paperia.

Otan vauvan viereeni, mutta kuten jokaisena muunakin aamuna, siitä ei tule mitään, koska hän nousee ylös ja yrittää syödä kännykkäni ja kaataa vesilasini. Tänään olen nopeampi ja vesilasi säilyy pystyssä. Sitten hän istuu naamani päälle, repii tukkaani ja lähtee konttaamaan pää edeltä sängyn reunalle. Se on sitten siinä. Pakko nousta ylös.

Minulla on syntymäpäivä, mutta sillä ei nyt ole mitään merkitystä, koska lapset tarvitsevat aikuista organisoimaan yllätyksiä, ja aviomies on paennut perhearkea Intiaan, jossa hän ajaa 12 tuntia päivässä riksaa. Riksa hajoaa, ripuli tulee, mutta aina se kotielämän voittaa.

Alan keittää puuroa, vauva huutaa koko keittämisen ajan vieressä, koska saattaahan olla, että juuri tänä päivänä hän jää ilman ruokaa. Sivussa hän tyhjentää ne kaksi kaappia, joita ei voi solmia kiinni nauhalla. Olemme olleet hereillä vasta puoli tuntia, mutta keittiö näyttää jo siltä, kuin joku olisi heittänyt sinne pommin.

Syötän vauvaa ja teen samalla aamupalaa kahdelle vanhemmalle lapselle. Kesken aamupalan toiselle tulee kakkahätä, joten hilpaisen välillä pyyhkimään. Kun vauva on juonut maidon, hän kirkuu, ja lasken hänet irti syöttötuolista. Hän tyhjentää kaapin ja vilahtaa vessaan, jonka ovi on jäänyt auki. Juoksen pikana perässä. Tällä kertaa hän ehtii tutustua vain vessaharjaan, kun nostan hänet pois.

Menen takaisin keittiöön ja keitän kahvit. Kahvi jäähtyy kuppiin, kun vanhempi lapsista huutaa, että vauva on oksentanut. Vauva leikkii iloisesti oksennuksella ja kun lähestyn, hän päättää kontata sen yli. Huomaan, että vauvalla on myös kakat housussa. Kun vaihdan vaippaa, ennen kuin ehdin estää, laittaa hän kädet pyllyyn ja hieroo naamaa. Kun huuhtelen vauvaa, huomaan, että viemäri vetää huonosti, joten vauva killuu sontaisessa vedessä. Vien vauvan saunaan ja laitan viemäriin putkimiestä. Unohdan putkimiehen ja pesen kädet.

Sitten etsin itselleni sukat. Edellisille kävi kehnosti, sillä vanhin lapsista on flunssassa ja yski edellisenä yönä niin paljon, että oksensi sänkyyn. Ja kuten astuessani huomasin, lattialle. Mutta viime yönä heräsin vain kerran, mikä on meidän perheessämme luksusta. Keskimmäinen lapsi heräsi kolmesta viiteen kertaan yössä kolmevuotiaaksi asti.

Aamupalan jälkeen rakennan junanradan, annan piirustusvälineet, lohdutan keskimmäistä, joka putoilee jatkuvasti sohvalta, sängyltä, suorilta jaloilta. Täytän tiskikoneen ja pesen vauvan pullot.

Mies tekstaa hyvää syntymäpäivää ja kysyy, sainko kukat. Minä tekstaan takaisin, että syntymäpäivälahjaksi hän voisi lähettää itsensä kotiin tai otan tilalle vaikka postinkantajan. Hän on nainen, mutta ei se nyt ole niin nuukaa. Vauva on tällä välin kontannut pesuhuoneeseen, avannut saunanoven ja syö lattialla halkoa.

En kyllästytä teitä enempää, mutta varmaan ymmärrätte, että maanantain koittaessa, menen iloisena töihin. Viikonlopun työleiri on ohitse. Olen ehkä koko firman iloisin työntekijä. Kukaan ei toistaiseksi ole oksentanut päälleni töissä tai pyytänyt pyyhkimään takapuoltaan.

Käyttäjän Jonna Hovi-Horkan kuva
Jonna Hovi-Horkan