Paikalliset

Yrittäjät uskovat, että kivijalkakauppoihin riittää asiakkaita

Tikkurilan kirjakaupan myyjä Anna-Leena Hietanen toivoo Tikkurilaan lisää kivijalkakauppoja. Mika Kuuselan matkaan tarttui kirja.

Emmakaisa Jokiniemi

Vantaan Sanomat uutisoi viime viikolla, että kaupunki kaavailee Vantaalle kymmeniä uusia kivijalkakauppoja. Lisää liiketilaa on tarkoitus rakentaa Tikkurilaan, Myyrmäkeen, Korsoon, Koivukylään ja Kivistöön.

Tikkurilan kirjakauppan omistaja Lea Virnes on odottanut Tikkurilan keskustan uudistamista jo pitkään.

– Kivijalkakauppojen lisääminen on erittäin hyvä ajatus. Asiakkailta kuulee usein, että täällä Vantaalla tarvitaan myös lähikauppoja, eikä pelkkiä suuria ostoskeskuksia.

Tikkurilan kirjakauppa on toiminut Tikkurilan keskustassa 1940-luvulta lähtien. Virnes tuli mukaan 60-luvulla. Pitkän linjan yrittäjänä Virnes ei usko verkkokaupan näivettävän kivijalkakauppoja.

– Vaikka verkkokauppa kasvaa, uskon, että tulevaisuudessakin kivijalkakaupat menestyvät sen rinnalla. Nykyään asiakkaat osaavat antaa arvoa henkilökohtaiselle palvelulle, jota kivijalkakaupasta saa parhaiten.

Naisten alusvaatekauppa Just For Youn omistaja Tiina Tainio on myös ilahtunut kaupungin suunnitelmista. Tainio on kuitenkin huolissaan verkkokaupan vaikutuksesta kivijalkakauppojen elintilaan.

– Vaatekauppojen puolesta kyllä jännittää, että miten verkkokauppa vie asiakkaita. Alusasut ovat tietysti eri asia.

Tainion liike on toiminut Tikkurin kauppakeskuksessa yli 20 vuotta.

– Pitkässä historiassa olen nähnyt, että kauppoja on ollut Tikkurilan keskustassa paljon.

Hänen mukaansa suurten kauppakeskusten, kuten Jumbon, rakentaminen ei vaikuttanut kaupankäyntiin merkittävästi.

– Tikkurilan yrittäjän pahin kilpailija on Helsingin keskusta.

Tainio uskoo, että Tikkurilaan tuleville liiketiloille riittää kiinnostuneita yrittäjiä ja yrittäjille asiakkaita. Kivijalkakauppojen vahvuus on niiden erikoisuudessa.

– Ketjuliikkeet ovat umpitylsiä. Erikoiskaupalle on tilauksensa, sillä erikoisosaaminen on se, mikä tekee kivijalkakaupasta ainutlaatuisen. Asiakkaat kyllä ymmärtävät palvelun arvon.

Vantaan yrittäjien toimitusjohtaja Esa Mänttärin mukaan kivijalkakauppakulttuuri on Vantaalla vielä alkutekijöissään. Hän on mielissään kaupungin visioista. Mänttäri uskoo, että uusille kivijalkaliikkeiden tiloille kiinnostavat yrittäjiä.

– Tällä hetkellä Vantaalla on edelleen pulaa pienliiketiloista. Muutamien kymmenien neliöiden liiketiloilla on kysyntää ihan koko ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu