Paikalliset

Nyrkinheiluttaja iskee useimmin Tikkurilassa

Tikkurilan juna-aseman ympäristö on Vantaan väkivaltaisin alue. Pahoinpitelyt työllistävät poliisia siellä säännöllisesti.

Arja-Riikka Nikkilä

Vantaalla joutuu todennäköisimmin pahoinpidellyksi Tikkurilan aseman ympäristössä.

Itä-Uudenmaan poliisi tilastoi viime vuonna Tikkurilassa 180 pahoinpitelyä. Edellisvuonna niitä kirjattiin 15 enemmän.

Pahoinpitelytilasto sisältää lievät, tavalliset ja törkeät pahoinpitelyt sekä tappeluun osallistumiset.

Tilastosta selviää, että muut Vantaan selvästi väkivaltaisimmat alueet ovat Myyrmäki, Hakunila, Korso ja Pakkala.

Rikosylikomisario Timo Nyyssösen mukaan alueita yhdistää se, että ne ovat vilkkaita liikenteen solmukohtia, joissa liikkuu paljon monenlaista väkeä.

– Väkivaltaiset alueet ovat pysyneet pitkään aika vakioina tilastossa: hirveitä hyppyjä tai laskuja ei ole ollut.

Nyyssönen sanoo, että ”Tikkurila on ollut, on ja tulee olemaan” väkivaltalistan kärjessä.

Syynä on se, että Tikkurilassa liikkuu humalaisia juhlijoita enemmän kuin muualla vilkkaan rautatieaseman ja laajan baaritarjonnan takia.

Joukkoon mahtuu aina aggressiivisia öykkäreitä.

Nyyssönen arvioi, että 70 prosenttia pahoinpitelyistä sattuu yleisellä paikalla Tikkurilassa ja muualla Vantaalla.

Valtaosa nahinoista syntyy baarien edustalla lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä kello 23:n ja 3:n välillä.

– Viime aikoina pahoinpitelyt ovat nostaneet päätään etenkin muutamien Tikkuraitin ravintoloiden luona.

Pakkala on kivunnut viime vuosina väkivaltapaikkojen kärkikastiin.

Eniten pahoinpitelyt lisääntyivät viime vuonna siellä, yli 30 prosenttia.

Nyyssösen mukaan kasvu selittyy osin Flamingon asiakkaiden tappeluilla.

Myös Myyrmäessä pahoinpitelyiden määrä kohosi reippaasti, jostain syystä.

– Myyrmäki on jatkossa poliisille haastavin ykkösalue, Nyyssönen toteaa.

Moni asukas kokee turvattomuutta etenkin aseman tienoilla.

Yksi keino rauhoittaa tilannetta on lisätä alueelle näkyvää valvontaa. Tätä rajoittavat kuitenkin poliisin rajalliset voimavarat.

Hakunilassa ongelmat keskittyvät ostoskeskuksen ympärille.

– Ne lisääntyivät vuosia sitten, kun lama tuli, kaupat hävisivät ja tilalle tuli kaljakuppiloita.

Korso on vähän rauhoittunut vuosien varrella, mutta sen keskusta on yhä levoton.

– Yhtenä syynä Korson tilanteeseen on se, että siellä elää paljon sosiaalisesti heikommin pärjääviä, Nyyssönen analysoi.

Pahoinpitelyiden määrä väheni viime vuonna Vantaalla 1 406:sta 1 340:een.

Eniten pahoinpitelyjä top 10:

Tikkurila 2010: 180, (2009: 195). Myyrmäki 171, (147). Hakunila 114, (121).

Korso 100, (97). Pakkala 86, (65). Havukoski 66, (77).

Martinlaakso 60, (57). Simonkylä 49, (41). Koivukylä 42, (45). Hämeenkylä 37, (34).

Kommentti: Kitkevätkö kamerat väkivallan?

Tikkurilan aseman ympäristö muodostaa Vantaan väkivaltaisimman alueen.

Poliisin aloitteesta kaupunki on suunnitellut Tikkurilaan kolme vuotta kameravalvontaa, jonka tarkoitus on ehkäistä rikoksia ja auttaa niiden tutkinnassa.

Hankkeen toteutus on venynyt eri syistä, mutta pian Vantaan tilakeskus tehnee hankintoja.

Tilakeskuksen va kiinteistöjohtajan Pasi Salon mukaan Tikkurilan torin ja Hotelli Vantaan välille tulee 24 kameraa. Ne halutaan ottaa käyttöön vuoden lopussa.

Järjestelmä maksaa noin 80 000 euroa eli on nyt puolet edullisempi kuin kolme vuotta sitten.

Tikkurilassa on jo yksityisten liikkeiden kameroita, mutta ne eivät ole auttaneet poliisia riittävästi.

Kaupungin keskitetty kameravalvonta voi olla lääke, joka torjuu tappeluja Tikkurilassa. Tosin kaikkia umpihumalaisia riidanhaastajia kameratkaan eivät välttämättä rauhoita.

Tuomas Massinen

[email protected]

Missä Vantaalla koet olosi turvattomimmaksi? Ota kantaa!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu