Paikalliset

Kirkkoneuvosto laittaisi Tikkurilan ja Vaaralan kirkot jyrän alle

Vaaralan kirkkoa esitetään purettavaksi. Tilalle kaavaillaan asuntoja.

Tuomas Massinen

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti keskiviikkona esittää valtuustolle Vaaralan ja Tikkurilan kirkkojen purkamista.

Tänä syksynä päivitetyn kuntoarvion mukaan vuonna 1960 valmistunut Vaaralan kirkko on huonokuntoinen, terveysriskejä sisältävä rakennus, jonka peruskorjaus ei ole perusteltua.

Peruskorjaustöiden arvonlisäverolliseksi hinnaksi on arvioitu 850 000 euroa. Pelkkien välittömien pakollisten korjausten kustannusarvio on noin 390 000 euroa.

Myös Tikkurilan vuonna 1956 valmistuneessa kirkossa on pahoja sisäilmaongelmia, joiden vuoksi osa kirkon kellarikerroksen tiloista on käyttökiellossa. Kirkon tilat ovat lisäksi osin ongelmalliset, sillä nykyistä kirkkorakennusta ei ole suunniteltu liikuntarajoitteisten ehdoilla.

Kirkkoa oltiin vielä ennen tätä syksyä peruskorjaamassa ja miettimässä uudisosaa nykyisen kirkon yhteyteen. Tarjouskilpailun jälkeen tämä todettiin liian kalliiksi: pelkkä peruskorjaus maksaisi 11–12 miljoonaa euroa, ja uudisosan kanssa hinnaksi tulisi 20 miljoonaa euroa.

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Tikkurilan kirkkoa ei peruskorjata. Sen sijaan kaupungilta haetaan kirkon purkamiseksi kaavamuutosta, joka mahdollistaisi uuden kirkon rakentamisen.

Tikkurilan tilanne on Vaaralaa monimutkaisempi, sillä rakennus on kaavalla suojeltu. Vantaan kaupunginmuseo edellyttää, että vähintään osa rakennuksesta säilytetään alkuperäisessä asussaan. Purkupäätös on hyväksytettävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Sekä asemakaavamuutos- että purkamispäätökset voivat johtaa vuosien valituskierteeseen.

Seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajan Sari Turusen mukaan seurakuntien talous tulee tiukkenemaan lähivuosien aikana, jolloin myös muut seurakuntien tilat ovat tarkastelun alla.

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto käsittelee Vaaralan ja Tikkurilan kirkkojen tulevaisuutta joulukuussa.

Turusen mukaan Vaaralan kirkon tontille voidaan purkupäätöksen jälkeen hakea kaavamuutosta, joka mahdollistaa asuntorakentamisen.

Vaaralasta pitkä vääntö

Vaaralan kirkon purkaminen on ollut esillä useita kertoja aiemminkin. Vuonna 1993 yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että kirkko muutetaan kerhotaloksi eikä seurakuntayhtymän talousarviomäärärahoja käytetä kiinteistön korjauksiin.

2001 ja 2002 Hakunilan seurakuntaneuvosto esitti päätöksen purkamista ja kirkon korjaamista niin, että sitä voidaan käyttää vielä vähintään 10 vuotta.

Marraskuussa 2002 yhteinen kirkkovaltuusto päätti teettää kirkkoon kustannusarvioltaan noin 250 000 euron suuruiset korjaukset. Lopullinen hinta oli kalliimpi, noin 407 000 euroa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu