Kaksikko aikoo valloittaa Kazakstanin jättivuoren

Amir Näverin mielestä hyvä vuorikiipeilijä on rauhallinen, kestävä ja jonkin sortin hullu. Markus Koivurinta sanoo, että kiipeilyssä tarvitaan myös kärsivällisyyttä ja seikkailunhalua.

Päivi Tuovinen

Vantaalainen Amir Näveri ja helsinkiläinen Markus Koivurinta laskeutuvat Käärmekallion seinämää köysien varassa.

Hakunilan kiipeilykalliolla riippuminen on lastenleikkiä siihen verrattuna, mitä heillä on edessään toukokuun lopussa. Silloin kaksikko aikoo nousta Kazakstanissa Pik Talgar -vuoren huipulle, joka halkoo ilmaa viiden kilometrin korkeudessa.

– Huipulle pystytämme Suomen lipun ja sponsoreidemme merkkejä, Näveri suunnittelee.

Pitää olla vähän hullu.”
Parivaljakko on aiemmin kiipeillyt yhdessä Norjan Lyngenissä, Pohjoismaiden korkeimmilla rinteillä, mutta Kazakstanin maisemat ovat heille tuntemattomia. Tiettävästi kukaan suomalaiskiipeilijä ei ole käynyt Pik Talgarilla aiemmin.

– Päätimme lähteä Kazakstaniin, koska haluamme rauhalliselle ja melko tuntemattomalle alueelle. Pik Talgarilla ei ole kiipeilijäruuhkia, Näveri selittää.

Parivaljakko ei tiedä tulevasta reitistään paljoakaan. Siitä ei ole saatavilla tarkkoja karttatietoja. Nousun aikana voikin tulla esille yllätyksiä.

– Kolmeen kilometriin pitää vaeltaa pitkään, ja sitten reitti jyrkkenee. Nollan asteen raja tullee vastaan kolmessa kilometrissä. Lämpötila huipulla voi olla -10–20 astetta, ja tuuli voi olla jopa 20–30 metriä sekunnissa, Näveri tietää.

Kaksikko voi kohdata kapuamisen aikana monia vaaroja: uskalikkoja uhkaavat mahdolliset kivi- ja lumivyöryt sekä keuhko- ja aivoödeema, jotka voivat iskeä jo 2,5 kilometrin korkeudessa. Lisäksi miehet aikovat kiivetä vuorenseinämiä pitkin ilman varmistuksia, vain yhdysköyden avulla.

– Tällaisesta kiipeämisestä meillä on jo kokemusta. Matkalla tarvitaan harkintakykyä ja kestävyyttä, Näveri ennakoi.

Mikä saa lähtemään vaaralliseen koitokseen?

– Seikkailunhalu. Vuorikiipeilyssä löytää uusia syrjäisiä paikkoja, Koivurinta perustelee.

– Ja pitää olla vähän hullu: joskus vuorilla tulee kiivettyä jyrkkiäkin kallioseinämiä ilman köyttä, Näveri naurahtaa.

Toistaiseksi kaksikko on välttynyt kiipeilyreissuillaan onnettomuuksilta.

Näveri on harrastanut vuorikiipeilyä noin 20 ja Koivurinta nelisen vuotta. Näverin kipinä syttyi Norjan jylhissä maisemissa.

– Kun näin Norjan vuoret lapsena, ajattelin, että noille haluaisin joskus kiivetä. Kun näin ne uudestaan 1993, se oli siinä.

Koivurinta kiinnostui vuorikiipeilystä harrastaessaan seinäkiipeilyä.

– Lopulta jäin koukkuun, kun kävin Mont Blancilla.

Näveri, 42, on ehtinyt nähdä vuoristomaisemia enemmän kuin Koivurinta, 24. Näveri on kiipeillyt Ruotsissa, Norjassa, Slovakiassa, Alpeilla, Ecuadorissa ja Turkissa.

– Teknisesti haastavimmat paikat, joissa olen kiivennyt, sijaitsevat Turkissa ja Norjan Lyngenissä. Korkein huippu, jolle olen noussut, on Ecuadorissa 5,3 kilometrin korkeudessa, Näveri kertoo.

Miehet kirjoittavat Kazakstanin-matkasta nettiblogilleen talgarexpedition.blogspot.fi.

– Alkaa varmaan jännittää, kun lähdön aika on lähellä, Koivurinta tuumii.

Seikkailu tuntemattomaan

Amir Näveri ja Markus Koivurinta aikovat kiivetä Pik Talgarin huipulle Kazakstanissa toukokuun lopulla.

Tien Shan vuoriston pohjoisosassa sijaitsevan vuoren korkeus vaihtelee vuodenajasta riippuen: se on noin viisi kilometriä.

Kaksikko tekee kahdeksan päivän kiipeilyreissun ilman oppaita tai tarkkoja karttoja. Varusteina ovat jääraudat, hakut, yhdysköysi, kompassi, viikon ruoat, keitin ja sen bensiinit, kesä- ja talvivaatteet, makuupussit ja teltta.

Miehet nousevat huipulle kolmen leirin kautta. Jos olot ovat vakaat, he kiipeävät huipulle jyrkän South Talgarin jäätikön kautta.