Paikallisurheilu

Jouki nauttii oppimisesta ja akrobatiasta

Jouki Tikkasen hypyt ovat kimmoisia. Tällä kaudella hän tavoittelee SM-kultaa neliottelussa ja kaikilla välineillä sekä paikkaa MM- ja EM-kisoihin. Tavoitteena on myös tehdä kisoissa ehjät ohjelmat ja nousta lähemmäs maailman kärkeä.

Barny Thierolf

– Olen luontaisesti notkea ja kekseliäs välineiden kanssa. En ole kova jännittämään. Osaan ottaa rennosti. Pidän esiintymisestä, arvioi Jouki Tikkanen, 17.

Mäkelänrinteen urheilulukiolainen on naisissa Suomen paras rytmisessä voimistelussa, jossa harjoitusmäärät ovat useihin muihin lajeihin verrattuna moninkertaiset.

Lajin hyviä puolia ovat monipuolisuus, oppimisen ilo ja esiintyminen.”
Tikkanen on edustanut Suomea EM- ja MM-kilpailuissa sekä maailmancupissa.

Hän kertoo kasvaneensa voimisteluun, mutta vasta muutama vuosi sitten se alkoi oikeasti viehättää. Äiti vei pikkutytön voimistelemaan 4-vuotiaana.

– Lajin hyviä puolia ovat monipuolisuus, oppimisen ilo, akrobatia ja esiintyminen.

Rytmisessä voimistelussa tehdään musiikin tahdissa ohjelma, jossa käytetään narua, palloa, vannetta, keiloja tai nauhaa. Laji vaatii taitoa, notkeutta, kuntoa ja keskittymistä.

– Urheilulukio mahdollistaa lähes täysipainoisen valmentautumisen. Kursseja saa valmennuksesta lukion aikana 20, mikä on lähes kolmannes kaikista vaadittavista kursseista.

– Aamuvalmennus on neljänä päivänä viikossa. Lisäksi on iltapäivä- ja iltaharjoittelut, viikonlopun leirit sekä viikottaiset harjoittelut. Lauantai on joskus vapaapäivä, sanoo Tikkanen.

Treenipaikkoina Helsingissä ovat Mäkelänrinne ja Kisahalli, Vantaalla Lumo Korsossa ja Varia Koivukylässä.

Valmennustiimissä jokaisella henkilöllä on oma merkityksensä.

Vastuuvalmentaja Larisa Gryadunova suunnittelee harjoitusohjelman, ohjaa ja opettaa, vaatii harjoittelemaan hyvin, valitsee musiikit ohjelmiin sekä tekee osan koreografioista.

Tikkanen on tehnyt ukrainalaisen huippuvalmentajan kanssa yhteistyötä 11 vuotta.

Baletinopettaja Jaana Puupponen auttaa oikeiden linjauksien ja piruttien kanssa. Fysioterapeutti Pasi Sinisalo hoitaa ja ennaltaehkäisee vammoja sekä toimii hierojana. Psyykkinen valmentaja Paula Arajärvi tuo toisen näkökulman harjoitteluun.

– Koko urani aikana olen saanut kykyihini ja tasooni nähden hyvää oppia.

Voimistelija on mielestään hyvä kaikilla välineillä, mutta nauhaa on parannettava eniten.

– Nauha on vaikea väline, koska se on kuusi metriä pitkä. Se takertuu helposti jalkoihin tai sotkeutuu. Nauha tuli harjoitteluun mukaan viimeisenä, ”vasta” 9-vuotiaana.

Jouki Tikkanen

Syntymäaika ja -paikka: 5.7.1995 Vantaa

Pituus/paino: 163 cm/43 kg

Asuinpaikka: Rekola

Perhesuhteet: sinkku

Seura: Rekolan Raikas

Kasvattajaseura: Elannon Isku, sittemmin Elise

Merkittävimmät saavutukset: naisten Suomen mestaruus 2012 ja takavaakapiruetin oppiminen

Opiskelu: Mäkelänrinteen urheilulukion toisen vuoden opiskelija

Kalenteri: 8.-10.3. kansainvälinen kisa ”Schmiden international”, Stuttgart, Saksa

Suosikkiruoat: italialainen ja kiinalainen ruoka, marjat, hedelmät, suklaa ja joulutortut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu