Paikalliset

Upouusi koulu revitään hajalle

Vielä toukokuun lopussa Vantaan päättäjät vakuuttivat Kanniston koulun olevan kunnossa. Vantaan Sanomat uutisoi tuolloin vanhempainillasta, jonka tuloksena kouluun tilattiin uudet tutkimukset.


Pari vuotta sitten vihitty moderni ja suuri Kanniston koulu joudutaan repimään lattioistaan lähes kokonaan auki. Kaupunki yrittää periä reilun 100 000 euron korjauskuluja koulun rakentaneelta YIT:ltä.

Jo keväällä Kanniston koululla todettiin pieniä sisäilmaongelmia, mutta muun muassa kaupunginjohtaja Kari Nenonen vakuutti koulun olevan ”teknisesti kunnossa”.

Kesällä teetetty lisätutkimus paljasti karmean totuuden: 16 luokkatilassa 19:stä sekä kahdessa aiemmin iltapäiväkerhon käytössä olleessa tilassa suhteellinen kosteus oli liian korkea. Aiemmissa tutkimuksissa kosteutta löydettiin vain muutamasta luokkatilasta.

Vantaan kaupungin oman arvion mukaan kouluremontin kustannukset ovat 100 000–150 000 euroa. Niiden maksaja ei ole vielä selvillä, mutta kaupungin mukaan vastuu koulun nykytilasta kuuluu koulun rakentaneelle rakennusliikkeelle.

– Tilakeskuksen näkemyksen mukaan vastuu korjauskustannuksista kuuluu kohteen rakentaneen rakennusliikkeen 10-vuotisvastuun piiriin ja asiasta on esitetty vaatimus rakennusliikkeelle, kertoo Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Juha Vuorenmaa .

Vuorenmaan toteaa, että rakennustöitä valvoi ja valvoo myös jatkossa tehtävään valittu rakennuttajakonsultti Martti Eerikäinen / A-Insinöörit Oy.

Lisätutkimukset määrättiin kouluun 26. toukokuuta järjestetyn vanhempainillan jälkeen, jossa ilmeni kaupungin virkamiesten mukaan ”ristiriitaisia tietoja” koulun kunnosta.

Nykyiset lattiapäällysteet poistetaan tasoitteineen.”

Luokkatiloissa aloitettiin purkutyöt 7. heinäkuuta. Tavoitteena on saada korjaukset tehtyä koulun alkuun 12. elokuuta mennessä.

– Korjaustyössä nykyiset lattiapäällysteet poistetaan tasoitteineen. Välipohjan betonialusta käsitellään epoksipohjaisella kosteudensulkuaineella ja tämän päälle tehdään samaan tuoteperheeseen kuuluva tasoitus muovimattojen asennusten pohjaksi.

– Käytetty korjausmenetelmä on yleisesti käytetty vastaavanlaisten ongelmien korjaustöissä. Lattioiden korjaustöissä käytetään myös Tilakeskuksen ja rakennuttajakonsultin yhteisesti laatimaa tilakohtaista laadunvarmistuskorttia, jotta korjaustöiden laatu, pinnoitusolosuhteet ja muut töiden onnistumisen kannalta oleelliset asiat varmistetaan.

Vuorenmaa kertoo myös, että töiden etenemisestä informoidaan koulun vanhempainyhdistyksen edustajia. Heille on järjestetty mahdollisuus tutustua paikan päällä tehtäviin korjaustöihin.

Mikä betoni kuivaa noin nopeasti?”

Tiukka aikataulu kuitenkin huolettaa oppilaiden vanhempia.

– Aika hurjalta tuntuu, että koulun alkuun mennessä märät lattiat saataisiin kuivaksi! Mikä betoni kuivaa noin nopeasti? Ettei vaan taas tehtäisi pikaista remonttia ja sama vuoden päästä uudestaan. Alkaa käydä hieman kalliiksi veronmaksajille, kommentoi nimettömänä pysyttelevä vanhempi.

Vuorenmaa myöntää, että aikataulu on kireä. Hän kuitenkin vakuuttaa, että korjaukset saadaan tehtyä asianmukaisesti.

– Tavoitteena on, että korjaustyöt ovat valmiit koulun syyslukukauden alkaessa. Tällä hetkellä olemme tavoiteaikataulussa. Kiireellisestä aikataulusta huolimatta korjaustyöt tehdään korjausohjeiden ja materiaalivalmistajien tuotteidensa käytöstä antamia käyttöohjeita ja pinnoituskelpoisuuden raja-arvoja noudattaen.

Vuorenmaan mukaan korjausohje on saatu kosteustutkimukset tehneeltä konsulttitoimistolta Vahanen Oy, jolla on kosolti kokemusta vastaavista tilanteista.

– Saatujen väliaikatietojen perusteella nyt korjattavista lattiarakenteista otetut mikrobinäytteetkin ovat puhtaita. Lopullinen tutkimusraportti saadaan elokuussa.

Lisää aiheesta: 

Kanniston koulun sisäilma huolestuttaa vanhempia25.5.2014 06.00
Kanniston koulu aloittaa syksyllä21.12.2010 14.21

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu