Paikalliset

Kehärata etenee – kolme isoa urakkaa valmistui

Kehäradan rakentamisessa on menossa viimeinen vuosi. Kuvassa Aviapoliksen aseman työmaa.

Johanna Erjonsalo

Kehäradalla on kesän aikana saatu päätökseen kolme isoa urakkaa. Ruskeasannan ja Viinikkalan juna-asemien varaukset on saatettu valmiiksi.

Riipiläntien ja Katriinantien välinen avorataosuudelle on saatu raiteet ja asennettu vaihteet. Kohteista erityisesti Ruskeasannan asema on pitkälti valmis.

– Esimerkiksi asemalaitureiden reunaelementit ovat paikoillaan ja varsinaiset laiturit on tehty. Vain pinnoitus puuttuu, projektipäällikkö Juha Kansonen kertoo.

Valmiina ovat myös Tuusulanväylälle näkyvä rakenne, joka sisältää savunpoistokuilut, hätäpoistumistiet sekä sisäänkäynnin.

Aseman sähköjärjestelmien syötöt on asennettu. Pinnoistukset ja matkustajia palvelevien informatiivisten järjestelmien kaltaiset viimeiset silaukset ovat sen sijaan tekemättä.

– Louhintatöitä ei tarvitse enää juurikaan asemalla tehdä, Kansonen sanoo.

Viinikkalan asemavarauksen kohdalla tilanne on toinen.

– Viinikkalaa ei ole rakennettu niin pitkälle kuin Ruskeasantaa. Siellä ei ole esimerkiksi rakennettu asemalaitureita kuten Ruskesannalla, Kansonen kertoo.

Kehäradan rakentamisessa on käynnissä viimeinen vuosi, ja liikennöinti radalla alkaa ensi kesänä.

Tällä hetkellä rakentamisen painopiste on Lentoaseman aseman rakentamisessa sekä radan päällysrakenne-, sähköistys- ja turvalaitetöissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu