Paikalliset

Korson ytimeen tulee lisää asuntoja – tältä uusi keskusta voisi näyttää

UUDISTUKSET Suunnittelukilpailun voitto kahdelle ehdotukselle.

Korson keskusta radan länsipuolella voisi tulevaisuudessa näyttää tämän tapaiselta. YIT:n ehdotusta, jonka laati Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen, aletaan nyt jatkojalostaa.

Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy

Korson keskustan uudistamista aletaan piakkoin suunnitella kahden suunnittelukilpailun voittajaehdotuksen pohjalta. Jatkosuunnittelussa yhdistetään Lujatalo Oy:n ja YIT Rakennus Oy:n parhaat puolet.

Vantaan kaupunki haluaa uudistuksella Korson keskustasta omaperäisen ja korkeatasoisen kaupunginosan, jonne tulisi ensimmäisessä vaiheessa asuntoja noin 250 asukkaalle ja myöhemmin vielä lisää.

Projektijohtaja Heikki Virkkunen kaupungilta ennakoi, että Korson keskustan uudistustyöt pääsevät alkamaan 2016.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kaupungin omistamille Korsontien, Merikotkantien, Korsonpolun ja Urpiaisentien väliin sijoittuville tonteille. Alue sijaitsee aivan Korson rautatieaseman tuntumassa.

Valitun YIT:n ehdotuksen mukaan paikalle rakennettaisiin korkeimmillaan kahdeksankerroksisia asuintaloja, joiden alimpiin kerroksiin tulisi liiketiloja.

Keskustan ilmeen kohentamista ja asuintalojen lisäämistä ei pystytä toteuttamaan ilman, että vanhaa rakennuskantaa puretaan pois. Uudistuksen alkuvaiheessa puskutraktorin alle jäävät kaupungin omistamien tonttien vanhat liiketalot.

Muiden keskustatonttien tulevaisuudesta neuvotellaan kiinteistöjen omistajien kanssa. Virkkunen sanoo kiinteistöjen saneerauksenkin olevan mahdollista.

Kilpailulla haettiin ratkaisua myös bussiterminaalille. Lujatalon ehdotuksessa Urpiaisentietä siirretään niin, että terminaali mahtuu aivan radan kylkeen lähelle Lumoa.

Suunnittelukilpailun ehtojen mukaisesti voittajat saavat ostaa kaupungilta rakennusmaata Hiekkaharjusta ja Simonkylästä.

Korson keskustan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun ratkaisu oli kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltävänä maanantaina. Kilpailuun tuli kolme ehdotusta.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan jälkeen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun ratkaisuehdotus menee vielä kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu