Paikalliset

Laumasta karannut lestadiolainen: Helvetillä pelottelu aiheutti ahdistusta

HENKILÖ Vanhoillislestadiolaisuudesta eronnut Matias Säily elää nykyään elämää kaikissa sateenkaaren väreissä.

Matias Säily on sinut vanhoillislestadiolaisen menneisyytensä kanssa, ja puhuu avoimesti lapsuudestaan ja nuoruudestaan herätysliikkeessä.

Viivi Sihvonen


Matias Säily erosi 16-vuotiaana vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä vietettyään sitä ennen koko lapsuutensa ja nuoruutensa liikkeessä.

– Liikkeestä eroaminen on aina pitkän kypsyttelyn tulos. Liikkeessä kasvatetaan omaksumaan mielenjärjestelmä, joka omaksutaan niin varhaisessa vaiheessa, että sen purkaminen vaatii sekä ulkoisia että sisäisiä sysäyksiä, Säily kertoo.

Katalyyttinä Säilyn eroprosessille toimi homoseksuaalisuuden tiedostaminen.

– Vanhoillislestadiolaisuus tuomitsee homoseksuaalisen elämäntavan jyrkästi. Salailin asiaa pitkään ja yritin elää sen kanssa. Lopulta silmäni aukesivat ja tulin sinuiksi asian kanssa. Missään vaiheessa perheeni ei kuitenkaan hylännyt minua.

Säily kertoo, että hänelle opetettiin, että vain vanhoillislestadiolaiset pääsevät taivaaseen.

– Kaikki muut ihmiset joutuvat muitta mutkitta helvettiin. Meille opetettiin, että olemme onnekkaita. Pesäeroa korostetaan voimakkaasti.

Vanhoillislestadiolaiset välttelevät tekemästä tiettyjä asioita, jotka on luokiteltu synneiksi.

Makasin lapsena sängyssä ja itkin, koska pelkäsin joutuvani helvettiin.

– Osa listan asioista on täysin triviaaleja. Esimerkiksi televisionkatselukielto. Sitten sitä kierretään sillä tavalla, että katsotaan televisio-ohjelmia tietokoneelta, koska tietokoneen käyttö on sallittua, kertoo Säily.

Vanhoillislestadiolaiset eivät halua ottaa elämäänsä sellaista, mikä voi johtaa syntiin. Säilylle helvetillä pelottelu aiheutti lapsena ahdistusta.

– Makasin lapsena sängyssä ja itkin, koska pelkäsin joutuvani helvettiin. Syyllisyydentunto oli kolossaalinen, jos olin vaikkapa katsonut televisiota kaverin luona. Mietin silloin sellaisia asioita, joita lapsen ei kuuluisi edes miettiä, muistelee Säily.

Säily kokee saaneensa elämään enemmän sävyjä erottuaan liikkeestä.

– Lestadiolaisena oleminen on kuin kulkisi joka paikassa paksu haarniska yllään. Jokainen voi kuvitella, miltä haarniskan riisuminen tuntuu. Elämäni on nyt vapaampaa, värikkäämpää ja eloisampaa. Ei ole rikos, että elää itsensä näköistä elämää.

Säily epäilee, että moni liikkeeseen kuuluva harkitsee salaa eroa mielessään.

Jokainen voi kuvitella, miltä haarniskan riisuminen tuntuu.”

– Monilla on kalvavia ajatuksia, mutta eroaminen on vaikeaa lähipiirin kuuluessa liikkeeseen. Eroon liittyy voimakas mukavuusalueelta poistuminen ja moni valitsee mieluummin liikkeeseen jäämisen, aprikoi Säily.

Säilyllä on paljon hyviä muistoja vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä elämisestä, eikä hän kanna kaunaa ja vihaa sisällään.

– Yhteisöllisyydessä on hyviäkin puolia. Paljon järjestettiin erilaisia tapahtumia ja niistä minulla on hyviä muistoja. Sitten on se turvallisuuden tunne, kun kaikki tärkeät ihmiset kuuluvat samaan liikkeeseen ja ymmärtävät toisiaan.

Vanhoillislestadiolaisia Säily haluaisi kehottaa huomaamaan elämän kallisarvoisuuden.

– Havahtukaa huomaamaan, että elämä on lahja. Kuolemaa ja taivaspaikkaa odottaessanne elämä kulkee ohitsenne. Meillä on lupa nauttia ja iloita elämän tarjoamista lahjoista tarvitsematta tuntea syyllisyyttä. Pääasia on, ettei vahingoita itseään tai muita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu