Paikalliset

Villi visio: Tällainen keidas uusi Tikkurilan tori voisi olla

BISNES Tikkurilan torille voi tulla 25 myyntipaikkaa. Peltolan torilla niitä on nyt 7.

Vantaalaiset tapaavat siellä toisiaan kahvikupin ääressä. Se on suojaisa keidas, jossa käydään kauppaa Dixin, kehäradan ja Asematien kävelykadun lähellä. Puro solisee altaassa, ehkä palmutkin huojuvat vieressä. Vantaan torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Ari Uotila elehtii innokkaasti maalaillessaan, millainen uudesta torista voi tulla.

Johanna Erjonsalo

Syysaurinko syleilee Tikkurilan uutta toria. Vantaan torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Ari Uotila on innoissaan puhuessaan tästä ”mahdollisuuksien torista”, joka tuo valoa seudun torikaupan näkymiin.

– Täällä on mahdollisuuksia vaikka minkälaisille tapahtumille.

Myynti alkaa uudella torilla vakituisesti vasta vappuna 2015, mutta kauppiaat saivat paikasta esimakua jo viime viikonlopun maalaismarkkinoilla. Uotila uskoo, että Tikkurilan torikauppa piristyy, kun myyjät pääsevät ihmismassojen keskelle, lähelle liikekeskus Dixiä, kehärataa ja Asematien kävelykatua.

Ei olekaan ihme , että tämä ”suojaisa keidas” kiinnostaa kauppiaita: varmoja tulijoita on nyt 15.

– Toripaikkoja on suunniteltu 15–17, mutta haluan lisätä määrää 20–25:een. Esteitä tälle ei pitäisi olla. Paikkoja on saatava vielä kiertäville kauppiaille.

Kaikille halukkaille ei silti tule riittämään myyntipaikkoja. Torikauppiasyhdistys on linjannut, että torilla voi olla korkeintaan kaksi saman tuoteryhmän myyjää.

Aukiolta tulee löytymään ainakin kahviloita, vihannes- ja kukkakauppiaita ja vaatemyyjiä. Uotila toivoo, että Vantaan käsityöläisetkin aktivoituisivat ja tulisivat torille.

Kahvila, kioski, kukkakauppias, vihannes- ja marjamyyjä, peruna- ja vihanneskauppias, muikunpaistaja ja leipämyyjä saavat jatkaa Peltolan torin seitsemällä myyntipaikalla myös ensi vapun jälkeen. Moni heistä avaa toisen myyntipisteen uudelle torille, muun muassa kahvilayrittäjä Merja Lindqvist . Lindqvistin toinen, vanhan toimipaikan kaltainen kahvila sijoittuu kerrostalon kivijalkaan.

– Se aukeaa joskus loppuvuoden aikana, hän kertoo.

Arkibisneksen lisäksi torilla tulee myös olemaan markkinoita ja teematapahtumia, jotka voivat liittyä esimerkiksi urheiluun tai veneilyyn.

Peltolan torin kohtalo yhä auki

Kun torimyynti alkaa Tikkurilan torilla vappuna 2015, myynti Peltolan torilla jatkuu toistaiseksi.

Peltolan torikauppa loppuu aikanaan. Kaupunki ei ole vielä päättänyt, milloin ja mitä sen tilalle rakennetaan. Esillä olleita vaihtoehtoja ovat olleet asuintalot, pysäköintalue ja seniorikampus.

Uusi tori on osa Tikkurilan keskustan uudistuksia. Sen piti valmistua käyttöön keväällä, mutta valmistuminen viivästyi mm. materiaalihankintavaikeuksien takia. Torikauppiasyhdistys taas ei halunnut avata uutta toria talvea vasten. Sieltä puuttuvat vielä mm. kukkaistutukset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Tikkurilan jokirannasta visioidaan Vantaan omaa olohuonetta24.9.2014 06.00
Peltolan torilta saa kreikkalaista jälkiruokaa28.2.2014 09.04
Peltolan torin tilalle vihertori26.11.2013 08.48
Maalaismarkkinat herättävät uuden torin hetkeksi eloon26.9.2014 14.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu