Paikalliset

”Jengiväkivallan taustalla voi olla kokemus nöyryytyksestä”

Rajuun väkivaltaan tarraaminen ei ala itsestään, vaan taustalla voi olla kokemus nöyryytyksestä. Väkivaltaisten toimintamallien sijaan nuorille pitää tarjota mielekästä tekemistä, sanoo Tommi Laitio.

Johanna Erjonsalo


Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio näkee, ettei jengiväkivallan ehkäisyssä ole olemassa oikotietä.

– Viime aikoina uutisoidut tapaukset ovat selvästi poliisiasia, Laitio korostaa.

Mutta jos puhutaan vastaavanlaisten tapausten ennaltaehkäisystä, keinot ovat Laition mukaan yksinkertaisia.

– On tärkeää saada järjestettyä nuorille järkevää tekemistä. Ja siellä missä nuoret asuvat, pitää olla tarjolla myös vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia. Jalkapalloa pitää päästä pelaamaan ilman, että se maksaa satoja euroja, Laitio antaa esimerkin.

– Toinen asia on koulukiusaamisen vähentäminen. Monesti väkivallan ja radikalisoitumisen taustalla on kokemus nöyryytyksestä. Jos tuntee, ettei tule hyväksytyksi, saattaa alkaa elää ennakkoluuloa todeksi, hän jatkaa.

Laitio myöntää, että hänen tarjoamansa keinot ovat tietyllä tavalla hitaita.

– Mutta ne ovat myös kaikkein tehokkaimpia, hän huomauttaa.

Nyt julkisuudessa olleista tapauksissa Laitiota harmittaa se, että jenginuorten etninen tausta on nostettu ikävästi esille. Hän näkee tilanteen niin, että kyse on syrjäytyneistä nuorista. Heidän joukossaan etniset ryhmät korostuvat, mutta etnisyys ei selitä toimintaa.

– Helsingin muunkielisistä nuorista on työn tai koulutuksen ulkopuolella moninkertainen määrä kantaväestöön verrattuna, Laitio sanoo.

– Se ruokkii maahanmuuttovastaisuutta. Ja maahanmuuttajavanhemmat joutuvat olemaan huolissaan lastensa turvallisuudesta.

Siinä missä suomen- ja ruotsinkielisten kohdalla työttömyys ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen kääntyy iän myötä laskuun, vieraskielisillä näin ei käy.

Tuoreen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustainen nuori joutuu myös kokemaan muun muassa kiusaamista keskivertoa useammin.

Myös tapauksia Helsingin poliisissa tutkiva ylikomisario Tuomo Lotta sanoo, että väkivallan ehkäisy vie aikansa, koska tilanne on ehtinyt kärjistyä. Lotan mukaan osa hyökkäyksistä epäillyistä nuorista ei ole osoittanut halua lopettaa.

Lotta pelkääkin, että tapauksia tulee vielä lisää.

– Nämä ovat hyvin moniongelmaisia nuoria, jotka purkavat valitettavasti oloaan näin. Hyvää on se, että me (poliisi ja sosiaalityöntekijät) tunnemme ydinporukan ja tiedämme miten toimia, Lotta sanoo.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

”Yhdellä iskulla maahan” – Nuoria hakkaava jengi toi rajun villityksen pk-seudulle7.10.2014 12.36
Poliisi: ”Väkivallantekijöillä ei ole järjellistä syytä”7.10.2014 14.34
Tutkija jengiväkivallasta: ”Yhteisöllinen moraali rappeutuu”7.10.2014 17.34

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu