Paikalliset

Taloyhtiöiden remonttirahoitukseen voi käyttää kekseliäisyyttä

Oivaltava taloyhtiö rahoittaa remontteja muuttamalla tilojen käyttötarkoitusta, myymällä yhtiön tiloja tai vaikkapa tontin osan, Kiinteistöliitto neuvoo.

Johanna Erjonsalo

Taloyhtiöiden isoja korjaushankkeita voidaan rahoittaa monilla kekseliäillä tavoilla. Kiinteistöliiton mukaan käytetyin keino on talonmiehen asunnon myynti.

– Esimerkiksi talonmiehen asunnon, liiketilojen, varastotilojen ja autotallien myynti tapahtuu suunnatulla osakeannilla eli asunto-osakeyhtiöön merkitään uusia osakkeita.

– Osakeanteja koskevia toimeksiantoja on tullut Kiinteistöliittoon viime aikoina moninkertaisesti aiempia vuosia enemmän, kertoo Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Kai Haarma .

Osakeanti tai osakepääoman korotus edellyttää aina yhtiöjärjestyksen muuttamista.”

Taloyhtiöiden isot korjaushankkeet koskettavat tällä vuosikymmenellä satojatuhansia suomalaisia. Kiinteistöliitto kehottaakin taloyhtiöitä ottamaan pallon haltuun ja näkemään hukkatilat tai vajaakäytössä olevat neliöt uusin silmin, arvokkaana mahdollisuutena.

– Lainan sijasta tai sen lisäksi oivaltava taloyhtiö rahoittaa remontteja muuttamalla tilojen käyttötarkoitusta, myymällä yhtiön tiloja tai vaikkapa tontin osan.

– On kuitenkin muistettava, että taloyhtiön tilojen myynti eli osakeanti tai osakepääoman korotus edellyttää aina yhtiöjärjestyksen muuttamista, toteaa Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Kristel Pynnönen .

Taloyhtiön korjaushankkeiden suunnitteluvaiheessa kannattaa pohtia, mitä muuta kiinteistölle on järkevää tehdä samanaikaisesti sekä miten tiloja voisi jalostaa, uudistaa vajaakäytössä olevia tiloja ja toisaalta selvittää tarvittaessa myös lisärakentamismahdollisuudet.

Iso osa hankesuunnittelua on myös energiakysymysten tarkastelu.

Useiden taloyhtiöiden kellarit elävät uutta elämää verstaina, kerhotiloina, myymälöinä, pesutupina, pyykinkuivaushuoneina, pyöräkellareina, neuvottelutiloina tai jopa toimistoina.

Samoin taloyhtiöt voivat tarkastella ullakkoakin innovatiivisesti – laajentaako sen alapuolella olevia asuntoja ylöspäin vai rakentaa uusia huoneistoja.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu