Paikalliset

Putoavat kattolevyt aiheuttivat vaaratilanteen Tikkurilan uudessa matkakeskuksessa

Asemakeskus Dixistä eristettiin osia perjantai-iltana kattolevyjen irtoilun vuoksi.

Toni Tervo


Tikkurilan uuden matkakeskuksen bussiterminaalin kattolevyjen irtoaminen aiheutti Vantaalla vaaratilanteen perjantaina alkuillasta. Muutamia metallilevyjä putosi laiturialueelle pahimpaan ruuhka-aikaan, hieman kello 17 jälkeen. Lisäksi 4–5 levyä jäi roikkumaan kahden nippusiteen varaan.

Onni onnettomuudessa oli, etteivät levyt pudonneet laiturialueella olleiden matkustajien päälle.

Vartijat eristivät alueen ja paikalle kutsuttiin pelastuslaitos sekä kiinteistöhuollon edustaja. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen neljä yksikköä irrottivat loput putoamisvaarassa olevat metallilevyt.

Kymmenkunta levyä oli kiinni nippusiteillä.”

– Ne olisivat voineet tulla sieltä alas hetkenä minä hyvänsä, kertoo päivystävä palomestari Raimo Laakso .

– Jos joku olisi sellaisen saanut päällensä, se olisi ollut kova isku.

Paikalle hälytetyn Rata ja Talo huolto RTH:n kiinteistönhoitaja Aki Linneon mukana levyt ovat sen verran painavia, että sellainen olisi tehnyt pahaa jälkeä erityisesti, jos alle olisi jäänyt lapsi tai vaikkapa lastenvaunut.

– Levyt irtosivat ilmeisesti kovan tuulen vaikutuksesta, Linneo kertoo.

Aivan pelkästään kova tuuli ei levyjä kuitenkaan saanut irtoamaan, vaikka niin aluksi pelättiin.

– Täällä oli päivällä ilmeisesti käyty tekemässä joitakin sähkötöitä, Linneo kertoo.

Irronneet levyt olivat niiden jäljiltä kiinni jonkinlaisella väliaikaiskiinnityksellä.

– Kymmenkunta levyä oli kiinni nippusiteillä. Loput olivat kiinnitetty normaalisti ruuveilla, Laakso sanoo.

Osa laiturialueesta oli kello 19 jälkeen yhä eristettynä. Paikalle odotettiin rakennuttajan eli YIT:n edustajaa tarkistamaan loppujen levyjen kiinnitys ja poistamaan ja kiinnittämään kunnolla mahdolliset muut huonosti kiinni olevat metallilevyt.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Tikkurilan uutta asemaa suitsutetaan: Tää on hieno!2.1.2015 09.51
Taksitolppienkin paikat muuttuvat Tikkurilassa31.12.2014 12.00
Näin muuttuvat Tikkurilan bussireitit31.12.2014 05.00
Tikkurilan juna-asema uudistuu – katso näyttävä video29.12.2014 16.26
Dixin toinen osa rakenteille ensi vuonna23.12.2014 11.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu