Asuminen

Asuntomessutalon pinnat saavat mexican-kuorrutuksen

MESSUT Rodrigo Cervantes tilasi messutalonsa pintamateriaalit suoraan kotimaastaan Meksikosta.

Rodrigo Cervantesin mukaan Reinon lastenhuoneesta on tehty suuri, jotta sen voisi tulevaisuudessa jakaa useampaan osaan.

Don Lehtinen

Rodrigo ja Anne Cervantesin asuntomessutalo huokuu hillittyä meksikolaisuutta lähes jokaisella sisä- ja ulkopinnallaan.

Pintamateriaalit päättää loppujen lopuksi Anne, mutta Rodrigo on vaikuttanut jokaiseen valintaan, vähintäänkin meksikolaisilla juurillaan.

– Sisustus ei ole aivan yhtä tärkeää minulle kuin se on hänelle, Rodrigo kertoo.

Sisätilojen pintamateriaalit ovat luonnonläheisiä, lähinnä puuta ja kiveä. Meksikolaisuus näkyy niiden viimeistelyssä: kun suomalainen hioo kivipinnan kiiltäväksi, meksikolainen jättää sen mattaiseksi, joskus jopa rustiikkisen karkeaksi.

Lähes joka nurkassa on osa meksikolaista kulttuuria.”

 

 

Cervantesit eivät tingi pintojensa autenttisuudesta. Rodrigo on tilannut suuren osan kivi- ja keramiikkamateriaaleista suoraan Meksikosta, useat niistä jopa mittatilaustyönä.

 

– Saan kotiin juuri mitä haluan ja hinta on sama kuin Suomesta ostettuna, hän sanoo.

Maahantuonti on vienyt sen verran paljon aikaa ja vaivaa, että Rodrigo on suunnitellut aloittavansa tuotteiden maahantuonnin muillekin. Kaikki palaset sivubisnestä varten ovat jo kohdallaan.

Suomalaisuus näkyy pintojen hillityissä väreissä. Valkoista ei nähdä, mutta seinissä ja lattioissa nähdään vaaleaa beigeä sekä muodikasta harmaanruskeaa.

WC-tiloihin on valittu perinteisiä meksikolaisia käsintehtyjä talavera -laattoja, joissa toistuvat kermanvalkoinen sekä koboltinsininen mitä villeimpinä kuvioina. Talavera-laatat muistuttavat jonkin verran marokkolaistyylisiä keraamisia laattoja, jotka sattuvat olemaan kovassa huudossa Fennoskandian sisustusintoilijoiden keskuudessa.

Kodin portaiden viereiselle seinälle maalataan jättimäinen maalaus kahdesta México Cityn lähellä sijaitsevasta tulivuoresta, Popocatépetlistä ja Iztaccíhuatlista. Tulivuoret ovat iso osa Rodrigon lapsuudenmaisemaa ja jäävät varmasti messuvieraiden muistiin.

– Lähes joka nurkassa on osa meksikolaista kulttuuria, jonka parissa kasvoin.

Rodrigolle on tärkeää, että meksikolaisuus on läsnä myös heidän poikansa Reinon elämässä.

– Talon ulkopuolella on kuitenkin Suomi, Rodrigo sanoo.

Parhaiten Casa del Limon erottuu muista asuntomessutaloista ulkoseinänsä värillä. Valkoisten ja harmaiden talojen joukossa maanläheisen oranssi casa on todellinen kummajainen.

Meksikolainen kulttuuri näkyy yllättävissäkin yksityiskohdissa. Esimerkiksi makuuhuoneen paikka on Casa del Limonin yläkerrassa, ovesta katsoen talon perimmäisessä nurkassa. Tavallisessa suomalaisessa omakotitalossa makuuhuoneet ovat usein lähimpänä ulko-ovea.

Erikoista on myös, että 180 neliömetrin talossa on kolme WC:tä. Kolmas WC takaa, ettei vierailevien vanhempien tarvitse tulla kuokkimaan yläkerran vessaan koko ajan. Toisaalta aamurutiinitkin sujuvat nopeammin.

Totta lienee, että harva suomalainen asunnonrakentaja ajattelee vanhempiensa hyvinvointia jo piirustusvaiheessa.

Aiotko käydä Vantaan asuntomessuilla?

Kyllä
78% (60 ääntä)
En
22% (17 ääntä)
Ääniä yhteensä: 77

Casa del Limonin rakennusaikataulu pitää

Tällä hetkellä kaikki pinnat ovat betonia. Meksikosta tilatut kivilaatat ja keraamiset laatat tulevat tammikuun lopussa. Tasoittamisen jälkeen seinät ja lattiat ovat valmiita päällystettäviksi.

Kun pintamateriaalit ovat paikallaan, Cervantesit aikovat sisustaa talonsa keltaisen, vihreän ja oranssin sävyin.

Rodrigo Cervantesin mukaan meksikolaiseen tyyliin kuuluu myös suunnitelmien muokkaaminen lennossa. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen taloon on lisätty säilytystilaa muun muassa portaikon alle ja korkean olohuoneen kattoon. Talosta löytyy myös kaksi vaatehuonetta, joten säilytystila ei aivan heti lopu kesken.

Urakoitsijan vaihtaminen on hidastanut projektia, mutta Casa del Limonin on määrä valmistua hyvissä ajoin ennen asuntomessuja.

Vantaan Sanomat seuraa Cervantesin perheen talon rakentamista Vantaan asuntomessualueelle Kivistöön. Asuntomessut järjestetään heinä–elokuussa 2015.

Lisää aiheesta: 

Asuntomessuilla toteutetaan unelmia – tältä messualue näyttää nyt5.11.2014 15.00
Cervantesit rakentavat oman ”casan” Kivistöön7.3.2014 09.12
Raksa-arki haastaa parisuhteen12.10.2014 11.00
Kehäradan ongelmat uhkaavat jo asuntomessuja – ”Koko messut kohta vaarassa”5.11.2014 11.00
DC-3 näytteille asuntomessuille – haluatko kunnostustöihin?20.10.2014 14.52
Vantaan asuntomessut -projektille uusi johtaja16.10.2013 10.14
Ryhmärakentaminen starttaa Kivistössä haasteista huolimatta10.11.2014 14.48
Ryhmärakentaminen takkuaa Kivistön asuntomessualueella28.1.2014 08.34
Kivistön asuntomessuilla esitellään myös loft-asuntoja26.9.2014 07.00
Kivistön jättimäinen puukerrostalo on ”maailman turvallisin”7.11.2014 11.00
Kivistön puutalossa kalliit paloturvatakuut – nostaa hintaa satasen neliöltä30.11.2014 11.00

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu