Autiotalossa löivät jopa 20-metriset liekit – Palomestari: talo tuhoutuu täysin

Autiotalo syttyi palamaan Koisotiellä tiistaina iltapäivällä. Liekit löivät pahimmillaan jopa 20 metrin korkeuteen.

Lukijan kuva/Jussi Salminen


Suuri hirsirakenteinen autiotalo Koisotiellä Koivuhaassa on tuhoutumassa kokonaan, sanoo päivystävä palomestari Jari Vuoripuro Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Talo paloi 10-metrisillä liekeillä, kun palomiehet tulivat paikalle noin kahden aikoihin iltapäivällä.

Tuuli ja rakennuksen iso koko ovat tehneet sammutustyöstä vaativan. Taloa on jouduttu purkamaan palopesäkkeiden sammuttamiseksi. Jälkivalvonta jatkuu aamuun asti.

Vuoripuro kertoo, että autiotalon vieressä on navetta ja aitta ja jopa 20-metrisiksi äityneet liekit uhkasivat niitäkin. Lisäksi palosta olisi voinut lentää kipinöitä ja kekäleitä, mutta vaara on nyt ohi.

– Aivan lähellä ei ole asutusta ja tuuli puhalsi aukealle päin, joten ihmisille ei ole ollut vaaraa, Vuoripuro selittää.

Vuoripuro ei ryhdy arvelemaan tulipalon syttymissyytä. Ainakaan sähkövika se ei ole, sillä talossa ei ole sähköjä.

Kommentit

Kyllä on Vantaa muuttunut surulliseen suuntaan. Tuhopoltellaan autiotaloja, jotka ovat pyromaanien aiheuttamia.
Mikään autiotalo ei taida Vantaalla säilyä ehjänä, kun se poltetaan kuitenkin.
Miten esim Kivistöön tuleva uusi puukerrostalo aiotaan pitää ehjänä?
Onko otettu huomioon tuleva juna-asema Kivistöön, joka saattaa tuoda häiriköitä.

juu

"Vuoripuro ei ryhdy arvelemaan tulipalon syttymissyytä." Missä tässä sanotaan, että kyse on tuhopoltosta? Voihan se olla mutta turha etukäteen harmitella.

"Miten esim Kivistöön tuleva uusi puukerrostalo aiotaan pitää ehjänä?" Eikös justiin kerrottu, että Kivistöön rakennettavat kerrostalot ovat turvallisimpia kuin perinteiset kerrostalot. Paloturvallisuushan niissä hintaa nostaa, kun pitää olla ihan viimeisen päälle.

Reiska

tää nimimerkki juu todellakin yksinkertainen sekä katkeroitunut tyyppi,ennemmin tälläiset laitettiin pakkohoitoon ja kirjoitettiin värilliset paperit

Anonyymi