Puheenaihe

Helsinkiläismiehen uskomattomat tilastot – IL:196 näpistystä, 82 kertaa pummilla

Helsinkiläismies on jäänyt kiinni näpistyksestä 196 kertaa ja 82 kertaa pummilla matkustamisesta, kertoo Iltalehti.

Tomi Ronkainen

Kolmekymppinen helsinkiläismies on jäänyt näpistyksestä kiinni 196 kertaa ja pummilla ajamisesta 82 kertaa viimeisen kahden vuoden aikana, kertoo Iltalehti.

Lehden kertoo, että Helsingin ulosottoviraston mukaan viranomaisia työllistäneellä helsinkiläismiehellä on ulosotossa yhteensä noin 40 000 euron edestä saatavia. Tiedot ovat kahdelta viimeiseltä vuodelta.

32 000 euroa saatavista koostuu maksamattomista rangaistusmääräyssakoista. 58-sivuisen ulosottorekisterin mukaan mies on saanut viimeisen kahden vuoden aikana myös 82 joukkoliikenteen tarkastusmaksua. Tarkastusmaksu on 80 euroa.

Iltalehti kertoo, että eduskunta teki edellä mainitun kaltaisen sakkojen tehtailun mahdolliseksi vuonna 2008, kun se poisti mahdollisuuden muuntaa poliisin määräämiä sakkoja vankeusrangaistukseksi.

Päätös johti siihen, että helsinkiläismiehen kaltaiset varattomat henkilöt ovat selvinneet saamistaan sakoista käytännössä ilman minkäänlaista rangaistusta.

Eduskunnassa on kuitenkin vireillä lakiesitys, jonka mukaan neljäs samanlainen teko vuoden sisään johtaisi tuomioistuinkäsittelyyn.

Lakiesityksen mukaan maksamattomia sakkoja voisi muuttaa vankeusrangaistukseksi niin, että neljä maksamatonta päiväsakkoa vastaisi yhden päivän vankeutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu