Kulttuuri

Katri Helenan miesystävä ylistää laulajaikonia – ”Monen nuoren pitäisi ottaa oppia”

Katri Helenan vahvuutena on aina ollut, että hän osaa yleisönsä miellyttämisen taidon.

Maarit Gabrielsson

Tommi Liimatainen kertoo aiemmin työskennelleensä pelkästään rokkareiden kanssa. Viimeiset neljä–viisi vuotta hän on ollut Katri Helenan manageri ja myös miesystävä.

– Tämä on ollut huikea matka minulle. Kai se on jollain tapaa muuttanut minua ihmisenä, hän toteaa.

– Olen onnellinen ja ylpeä jokaisesta päivästä, että saan tehdä töitä hänen kaltaisensa artistin kanssa. Olen varma, että tämän päivän artistit eivät pysty vastaavanlaisia uria enää luomaan.

– Musiikki on aina musiikki, mutta kohderyhmä ja artisti tekevät sen lopputuloksen. Katri Helenan musiikki on tyylikästä ja vähän ehkä rauhallisempaa kuin rockmusiikki. Hänen musiikkinsa koskettaa tavalla tai toisella ihmisten elämää. Samaa ei voi sanoa rockmusiikin osalta.

Liimatainen toteaa Taivaan tie -konsertin uutuuskappaleiden olevan Katri Helenalle pelkkää kehitystä.

– Nyt ei ole kysymys pelkästään viihdeiskelmästä, vaan mukaan on tullut inhimillistä ja herkkää tekstiä, joka vaatii artistilta erityistä tulkintakykyä.

– Nämä kappaleet sopivat Katrin ääneen ja tarinan kerrontaan loistavasti. He ovat kapellimestari Ville Riippan kanssa sekoittaneet konserttikiertueelle hienosti uutta ja vanhaa.

Tommi Liimatainen sanoo Katri Helenan valmistautumisen jokaiseen esitykseen olevan ihailtavaa kuin myös se, miten hän työtänsä tekee.

– Olen sitä mieltä, että monen nuoren artistin pitäisi nähdä ja oppia kaikki se. Kun ajattelee, miten paljon hänellä on työvuosia takanaan, ja silti hän lähtee joka kerta esityksiinsä 200-prosenttisesti. Hän on aika armoton itselleen.

– Katri Helena esiintyy aina juuri sille paikalle tulleelle yleisölle eikä itselleen ja eroaa siinä monesta nuoresta artistista.

Juuri konserteissa näkee, kuinka iso merkitys suomalaisille Katri Helenalla on.”

Ihmisenä Katri-Helena on Liimataisen mukaan loistava persoona.

– Kun työskentelee taustalla hänen kanssaan, näkee, miten ihmiset kerta toisensa jälkeen tulevat paikalle ja nauttivat kaikesta.

– Olen sanonut monta kertaa, että sen kaiken kiitoksen määrä, mikä ihmisiltä tulee, kunpa saisin sen kaiken purkkiin ja vietyä takahuoneeseen.

– Juuri konserteissa näkee, kuinka iso merkitys suomalaisille Katri Helenalla on. Sen, kun aina ymmärtäisi. Tai ehkä sitä ei pidä täysin ymmärtääkään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Katri Helena avautuu iästä, kohukirjasta ja Cheekistä11.1.2015 12.00
Katri Helena tyrmäsi kriitikot – levy myi jo kultaa22.5.2014 18.20
Katri Helena: Olen kirjoittanut intuitiotekstiä jo 25 vuotta29.10.2013 16.14
50 vuotta keikkaillut Katri Helena: Yksityisyydestään kannattaa pitää kiinni7.7.2013 19.29
Katri Helena: Jos olisin normaalityössä, kai minäkin jo miettisin jäämistä eläkkeelle5.2.2013 11.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu