Puheenaihe

Kirkko meni Minecraftiin – ota selfie Jeesuksen aasin kanssa!

Fisucraftissa Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin.

Kuvakaappaus Youtubesta

Evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä lastenkirkko.fi -palvelu on avannut oman 7–10-vuotiaille suunnatun Minecraft-palvelimensa.

Lastenkirkon Fisucraft-nimisellä palvelilmella lapsia rohkaistaan rakentamaan omia kirkkojaan, ratkaisemaan tehtäviä ja seikkailemaan. Tehtävänä voi olla esimerkiksi etsiä Jeesuksen aasi, ottaa sen kanssa selfie-kuva ja lähettää se palvelimen isännille.

Tällä hetkellä Fisucraftin Jerusalemissa voi seikkailla muun muassa Jerusalemin temppelissä, Herodeksen palatsissa, Getsemanen puutarhassa ja Golgatan kukkulalla, jossa Jeesus Raamatun mukaan ristiinnaulittiin. Ylläpitäjät rakentavat koko ajan lisää raamatullisia tapahtumapaikkoja.

Minecraft on peli, jossa pelaaja voi seikkailla omissa tai muiden luomissa kolmiulotteisissa maailmoissa. Hiekkalaatikkomaisessa pelissä pelaaja voi rakentaa kuution muotoisista rakennuspalikoista maailmoihin lähes mitä vain.

Minecraft on yksi maailman suosituimmista peleistä. Pelkästään sen pc-versiota on myyty yli 19 miljoonaa kappaletta.

Lastenkirkko on jo järjestänyt palvelimellaan tapahtumia. Jeesus ratsasti Fisucraftissa Jerusalemiin palmusunnuntaina 29.3. klo 18. Viimeinen ehtoollinen, Jeesus Getsemanessa ja vangitseminen ovat vuorossa keskiviikkona 1.4. klo 18. Myös toiselle pääsäispäivälle 6.4. on luvattu ohjelmaa.

Koska Fisucraft-palvelimella pelaaja voi rakentaa mitä vain, ylläpitäjien on varauduttava myös nettihäiriköihin. Palvelimelle mahtuu yhteensä 250 pelaajaa kerrallaan.

Minecraft-Jerusalemin rakentumista voi tarkastella myös ilman peliä täältä. Tällä hetkellä suurin osa Fisucraftista on rakentamatonta metsikköä. Käyttäjät ovat rakentaneet alueelle kirkkojen lisäksi myös epämääräisen harmaan taivaalla lejuvan rakennelman, hirsimökin ja muita asuintaloja sekä Super Mario -peleistä tutun sienihahmon.

Katso tästä, miltä näytti palmusunnuntai Fisucraftissa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu