Paikalliset

Myyrmäen monttu saanee nurmikon kesäksi

Myyrmannin viereen, puretun terveysaseman paikalle suunnitellaan julkista olohuonetta.

Armi Suojanen


Vantaan kaupunki on tekemässä alustavaa suunnitelmaa, jossa Myyrmäen keskustassa ammottavasta montusta tulisi asukkaille ja muillekin tilapäinen oleskelupaikka. Iskostien montun muuttamista kaupunkilaisten keitaaksi on ehdottanut Myyrmäki-liike.

– Kyllä me tähän vakavasti suhtaudumme. Siitä olisi asukkaille paljon iloa, uskoo kaupungininsinööri Henry Westlin .

Westlinin mukaan alustavan suunnitelman valmistuttua urakoitsijalta pyydetään tarjous siirtonurmen asentamisesta montun reunoille. Pohjalle Myyrmäki-liike on kaavaillut muun muassa esiintymislavaa.

Westlin korostaa, että mitään päätöksiä montun kunnostamisesta ei ole vielä tehty.

– Siihen ei ole latin latia, joten se tehtäisiin tonttialueiden kunnostusrahoilla.

Westlin arvioi, että montun nurmen laittoon menisi ”joitakin kymmeniä tuhansia euroja”. Kuoppa pitää myös siivota betonipaloista ja raudoista, koska sen paikalla oli 2013 purettu terveysasema.

Myyrmäki-liike on luvannut rakentaa paikalle portaat ja esiintymislavan sekä organisoida tapahtumia.

Westlinin mukaan 10. heinäkuuta, jolloin Vantaan asuntomessut avataan, olisi hyvä tavoite nurmen valmistumisajankohdaksi.

Entisen terveysaseman paikalle suunniteltiin alunperin Prisma-tavarataloa, mutta Hok-Elanto perui hankkeen. Myyrmannin omistavalla Cityconillakaan ei ole nyt kiinnostusta käyttää tonttia.

Monttu saattaa olla asukkaiden käytössä 3—5 vuoteen ennen sen jatkojalostamista. On mahdollista, että paikalle rakennetaan jonain päivänä asuntoja.

Lisää aiheesta: 

Suositut opastukset tutustuttavat Myyrmäen katutaiteeseen22.4.2015 08.00
Myyrmäen aikapankki laittaa hyvän kiertämään15.4.2015 08.00
Myyrmäen jättimontusta halutaan näyttävä kesäkeidas1.3.2015 06.00
Metropolia laajenee – Myyrmäen jättikampukseen 3 500 opiskelijaa22.4.2015 07.00
Myyrmäen skeittikahvilassa voi juoda kupillisen Tony Hawkin ja Jeesuksen seurassa14.4.2015 06.00
Myyrmäen aseman aula ilmaiseksi asukkaiden käyttöön13.4.2015 12.10
Myyrmäen asemalla ryysis kuin Hulluilla päivillä – katso kuvat20.3.2015 15.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu