Paikallisurheilu

Sipoonkorpi Trail juoksuttaa poluilla ensimmäistä kertaa

Sipoonkorven alueen vaihtelevat maastot eivät päästä kilpailijoita helpolla.

Bodom Trail

Lauantaina 2. toukokuuta Sipoonkorven alueen opastetut reitit ovat kovassa käytössä, kun Sipoonkorpi Trail -polkujuoksutapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa.

Parkrun Finland ry -yhdistyksen isännöimässä kisassa matkavaihtoehtoja on kaksi: joko 10 tai 21 kilometrin lenkki. Reitti noudattelee Sipoonkorven alueen polkuja ja osin Bisajärven lenkkejä.

Alueen vaihtelevat maastot pitävät huolen siitä, että kumpikin matka tarjoaa juoksijoille haastetta. Kilpailukeskuksena toimii Kuusijärven ulkoilukeskus.

Tapahtuma ei vaadi suunnistustaitoa, joten kokemattomammatkin voivat uskaltautua lähtöviivalle. Toisaalta tapahtumalla on tarjota myös kansainvälisen tason suunnistajia.

Mukaan ovat ilmoittautuneet muun muassa Vuokatin MM-kisoissa hopeaa voittanut Scott Fraser , joka on jo kevään kisoissa näyttänyt kovaa tuloskuntoa.

Naisten puolella mukana on MM-tason suunnistaja Emily Kemp Kanadasta.

Tapahtuman osallistujamäärä on rajoitettu 300 juoksijaan. Siihen voi yhä ilmoittautua verkossa tapahtuman kotisivuilla.

Lisää aiheesta: 

Sipoonkorpi monimuotoistuu ja kasvaa ilman pakkolunastuksia2.3.2015 08.00

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu