Paikalliset

Normikoti on lyhytkasvuiselle suuri

Espoolainen Sanna Leppäjoki johtaa Lyhytkasvuiset ry:tä. Alle 140-senttisen arki on normikeittiössä hankalaa, sillä ylähyllyille ei helposti ylety. Keittiöremontin jälkeen Leppäjoen kodin työtasoja voi laskea sähköisesti.

Johanna Erjonsalo

Standardikodissa asuminen ei sovi kaikille suomalaisille. Sanna Leppäjoki, 37, tietää tarkoin, miltä tuntuu, kun omassa keittiössä ei yllä kunnolla edes työtasolle.

– Ihan peruskeittiössä en useinkaan yllä muihin kuin alimpiin kaappeihin. Onhan sellainen turhauttavaa, arvioi Leppäjoki.

 

Lyhytkasvuisten huomiointi ei tule yhteiskunnassa kalliiksi.”

Pituudeltaan 135-senttinen Leppäjoki on teettänyt keittiöremontin, jonka jälkeen työtason voi laskea sähköisesti alemmas. Muutos on ollut tarpeen, sillä samassa taloudessa asuva ystävä on pituudeltaan 190-senttinen.

 

– Usein on niin, että tällaiset muutostyöt palvelevat myös tavallista pidempiä ihmisiä, koska moottoroituja työtasoja voi nostaa myös ylöspäin.

Lyhytkasvuiset ry:n puheenjohtajana toimiva Leppäjoki on huolissaan rakennussuunnittelun tulevaisuudesta Suomessa.

– Valitettavan usein kuulee väitettävän, että lyhytkasvuisten tarpeiden huomioiminen tulee kaupunkisuunnittelussa kalliiksi. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa, muistuttaa Leppäjoki.

Myös Susanna Lindroth, 33, ja Jenni Kuusela, 24, ovat kokeneet lyhytkasvuisuuden epäkohtia.

– Työskentelin aiemmin kosmetologina ja toisinaan sain vakuutella asiakkaille, että jaksan kyllä hoitaa työni hyvin.

– Pääkaupunkiseudulla monet ulko-ovet ovat lyhytkasvuisille yllättävän raskaita avata, ja toisinaan minua luullaan ilmeisesti lapseksi. Tuntuu aika tökeröltä, kun minua tullaan ojentamaan, kertoo 138-senttinen Susanna.

Vaikka asenteet erimittaisia kohtaan ovat vuosien varrella kohentuneet, silti ihmisten suhtautumisessa on toivomisen varaa.

– Joskus ihmisten huomio voi jopa huvittaa. Kerran eräs nainen kysyi minulta, eikö minulle tule niska kipeäksi, kun joudun katsomaan normaalimittaisia ihmisiä silmiin. En ollut koskaan ajatellut asiaa niin, naurahtaa 120-senttinen Jenni Kuusela.

Lyhytkasvuisuus

Lyhytkasvuisena pidetään aikuista naista ja miestä, jos hänen pituutensa on alle 140 senttimetriä.

Lyhytkasvuisuuteen on olemassa 400–500 lääketieteellistä syytä.

Kun lyhytkasvuisuuden aiheuttaa jokin lääketieteellinen syy, voidaan puhua sairaudesta tai vammasta.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja immuniteetin puutostilat voivat aiheuttaa lisäongelmia.

Lääketieteelliset keinot lisätä pituuskasvua ovat yhä vähäisiä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu