Paikallisurheilu

Vantaalaiset purjelautailijat mitaleilla MM-kilpailuissa

Kaikkiaan MM-kilpailuihin osallistui 80 purjelautailijaa.

Robert Hajduk/Shutter Sails

Purjelautailun Raceboard luokan MM-kilpailut päättyivät viime viikonloppuna Puolan Sopotissa. Kilpailussa ajettiin kaikkiaan 14 lähtöä viitenä päivänä.

Vantaalaisesta Blinnikoiden perheestä mukana oli neljä purjelautailijaa. Kaikkiaan he ottivat kisoista, joihin osallistui 70 miestä ja 10 naista, viisi mitalia. Mukana oli kilpailijoita 13 maasta, jotka tulivat Euroopasta, Etelä-Amerikasta ja Australiasta.

Aleksandra Blinnikka saavutti naisten luokassa MM-hopea. Viime vuonna hän oli kuudes. 22-vuotias purjelautailija on harjoitellut viimeiset kaksi vuotta ympärivuotisesti Espanjan lämpimillä vesillä ammattivalmentajan johdolla. Nuori vantaalainen tähtää Tokion vuoden 2020 olympialaisiin.

Daniel Blinnikka purjelautaili yleisen sarjan ja kevyen luokan, alle 82 kiloa, MM-pronsseille. Miesten yleisessä sarjassa oli 70 kilpailijaa.

MM-pronssi ratkesi 21-vuotiaalle vantaalaiselle yhden sijapisteen erolla viimeisessä lähdössä. Hän oli viime vuoden kisoissa kahdeksas, joten sijoitus parasi rutkasti.

Perheen isä Juha Blinnikka voitti yli 78 kiloisten raskaassa luokassa MM-pronssia. Lisäksi hän sai kultaa GrandMastersien eli yli 45-vuotiaiden sarjassa, johon osallistui 22 kilpailijaa. 49-vuotias oli yleisen sarjan 10.

Hänen parhaat sijoituksensa tulivat kovatuulisissa lähdöissä. Heikossa tuulessa kevyemmät kilpakumppanit jätättivät 83 kiloista Blinnikkaa, kun taas plaanattavissa olosuhteissa hän pystyi haastamaan moninkertaiset maailmanmestarit ja voittamaankin heidät yksittäisissä lähdöissä.

Blinnikoiden kuopus Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva 16-vuotias Benjamin Blinnikka oli alle 20-vuotiaiden nuorten luokan neljäs. Hän jäi MM-pronssista vain viisi pistettä. Yleisessä sarjassa hänen sijoituksensa oli 38.

Nuorten luokassa ajettiin pienemmillä purjeilla kuin yleisessä sarjassa. Lähdöt olivat nuorilla ja miehillä yhtäaikaa, jolloin pienimmillä purjeilla ajaneet nuoret jäivät helposti miesten purjeiden peittoon.

Blinnikoiden kilpailukausi jatkuu Suomessa aktiivisena syyskuuhun asti. Seuraava kansainvälinen kilpailu on Espanjan Cadizissa Raceboard luokan EM-kilpailut syyskuun puolessa välissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Vantaalainen purjelautaperhe ylsi EM-mitaleille Puolassa12.7.2014 09.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu