Puheenaihe

Bussilinjan vuoro peruttiin 11 kertaa päivän aikana – ”sairaslomat tulivat huonoon saumaan”

611-bussilinjan vuoro jouduttiin perumaan viime viikolla useasti neljän päivän aikana. Kuvituskuva.

Veera Visuri

Bussilinjan 611 matkustajat saivat odotella bussia ahkerasti viime viikolla, kun useampia vuoroja jätettiin väliin tiistain ja perjantain välisenä aikana.

Viime viikon perjantaina Rautatientorin ja Simonsillan välillä liikennöivä bussi 611 peruttiin peräti 11 kertaa. Torstaina bussivuoroja peruttiin kahdeksan sekä keskiviikkona ja tiistaina yksi bussivuoro molempina päivinä. Perutut vuorot ajoittuivat pääosin ruuhka-aikaan. Syyksi myöhästymisiin ilmoitettiin ”henkilöstövaje”. Tiistain vuoron peruuntuminen johtui HSL:n twiitin mukaan kalustopulasta.

611-bussilinjan liikennöi Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy. Yrityksen toimitusjohtaja Kai Honkanen kertoo, että myöhästymiset johtuivat sairaslomista.

– Siinä oli huonoa tuuria, että näin paljon sairaslomia sattui lomakaudelle. Niiden vuoksi aamupäivällä ja päivällä jäi muutamia vuoroja välistä. Jos pari miestä olisi ollut vähemmän sairaslomalla, niin olisi saatu linja pyörimään normaalisti, kertoo Honkanen.

Honkasen mukaan muilla Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy:n liikennöimillä vuoroilla vastaavia peruutuksia ei ole ollut. Honkasen mukaan henkilöstön mitoitus kesälle on riittävä.

– Ei resursseja ole tiukalle vedetty, sairaslomat vain tulivat todella huonoon saumaan loma-ajalle.

Honkasen mukaan perutuista bussivuoroista pyritään ilmoittamaan HSL:lle mahdollisimman pian etukäteen. Tällä viikolla Honkasen mukaan 611-linjan liikennöinnissä ei ole ollut ongelmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu