Puheenaihe

Yrittäjät saivat lähtöpassit vastaanottokeskuksen tieltä Vantaalla

Auramoon aukeava vastaanottokeskus vie tilat neljältä tiloissa toimivilta yrittäjältä.

Jussi Vehkasalo


Vantaan Veromiehessä sijaitsevasta Auramon tiloista on irtisanottu neljä yrittäjää. Syynä vuokrasopimusten irtisanomiseen on tiloihin auennut vastaanottokeskus.

Kiinteistössä sijaitsee useita pienyrityksiä, jotka joutuvat nyt etsimään uudet tilat. Irtisanomisaikaa on annettu kolme kuukautta.

– Vuokranantaja kyllä vihjaisi vähän siihen malliin, että kannattaa lähteä aika nopeasti. Kuulemma liiketoiminnan edellytykset huononevat vastaanottokeskuksen myötä, eräs irtisanotuista yrittäjistä kertoo.

Kiinteistö Oy Auramo-Talon hallituksessa istuva Veikko Kantero myöntää, että yritysten vuokrasopimukset on irtisanottu. Hänen mukaansa kyse on normaalista vuokraustoiminnasta.

– Yksi yrityksistä on tietojeni mukaan löytänyt jo uudet tilat, joten ei tästä välttämättä heille suurta haittaa koidu. Halliyritykset jäävät myös tiloihin normaalisti, kuten myös Auramossa toimiva lounaspaikka.

Nimettömänä pysyttelevän yrittäjän mukaan taloudellista haittaa saattaa kuitenkin tulla, kun joutuu etsimään uudet tilat. Hän ymmärtää, että tiloja tarvitaan turvapaikanhakijoille, mutta silti tilanne korpeaa.

– Vähän harmittaa tällainen, että heitetään yrittäjät pihalle, jotta voidaan tehdä bisnestä SPR:n kanssa.

Vajaassa viikossa Vantaalle on perustettu peräti neljä vastaanottokeskusta, joita on kunnostettu tulijoiden käyttöön tulipalokiireellä. Suomen Punaisen Ristin ylläpitämän Auramon tiloissa kapasiteettia on tällä hetkellä noin 60 turvapaikanhakijalle. Keskus sijaitsee Valimotiellä. Parhaillaan käynnissä oleva remontti tuo mahdollisuuden ottaa tiloihin kaikkiaan 200 ihmistä.

Auramon tiloissa oleva vastaanottokeskus on aikuiskohde. Vantaan kaupunki tekee yhteistyötä vastaanottokeskusten kanssa.

Kaupunginjohtaja Kari Nenosen mukaan Vantaa on tehnyt oman osansa turvapaikanhakijatalkoissa ja nyt on muiden kaupunkien vuoro.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Auramon vastaanottokeskus avautuu Vantaalle perjantaina24.9.2015 08.57
Kaupunginjohtaja Kari Nenonen: "Vantaan pakolaiskiintiö on nyt jo täynnä"24.9.2015 18.43
Vantaan pakolaistilanne mullistui viikossa – Katso, missä uudet vastaanottokeskukset sijaitsevat24.9.2015 18.18
Sadat vantaalaiset haluavat auttaa turvapaikanhakijoita24.9.2015 15.33

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu