Puheenaihe

Japanilainen matkabloggari otti ilon irti Kuusijärven retkestä – katso kuvat

MATKAILU Vantaa houkuttelee viettämään pari tuntia tai päivän lentoaseman läheisyydessä.

Tokiolainen Kai Daisuke sai suomalaisbloggareilta lempinimen Kaitsu. Daisuke osoittikin olevansa melkoin sauna ja hanki -fani. Helsingissä hän kävi avannossakin.

Armi Suojanen

Tokiolainen matkabloggaaja Kai Daisuke osoitti japanilaista sisua vieraillessaan pienen matkabloggariryhmän kanssa Kuusijärvellä sunnuntaina.

Hän hyppäsi savusaunasta hankeen kieriskelemään ja upotti kasvonsa lumeen. Kaiken tämän hän teki rauhallisesti hötkyilemättä. Seurana hänellä oli Lontoossa asuva suomalaisbloggari Otto Lilja ja Vantaan kaupungin matkailusuunnittelija Hanna Muoniovaara.

Pakkanen oli pahinta."

Harjoitusta kuuman ja kylmän yhdistelmään Daisuke oli saanut aiemmin viikolla, kun hän oli käynyt Helsingissä saunassa ja avannossa 27-asteen pakkasella.

– Se pakkanen oli pahinta tällä matkalla, Daisuke puntaroi hymyillen.

Hänen matkablogiaan seuraa noin 200 000 japanilaista ja hän aikoo suositella, että Vantaalla kannattaa poiketa, jos tulee lähelle lentoasemaa.

Daisuke oli ensimmäistä kertaa Euroopassa.

Kuusijärvi kuului osana kahden päivän matkaan, jonka Vantaan kaupunki järjesti viidelle matkabloggarille Matkamessujen yhteydessä. Ohjelman teema oli, että lyhyellä, muutaman tunnin tai päivän visiitillä voi Vantaallakin tehdä kaikkea mukavaa.

Kiinalainen Leo Long kiinnostui erityisesti Ilmailumuseosta, jossa bloggarit kävivät ennen Kuusijärvelle tuloa. Myös Flamingon rentouttava kylpylä tuli lauantaina tarpeeseen, sillä bloggareilla on ollut vauhti päällä koko viikon. Matkabloggarit kävivät lauantaina myös Super Parkissa ja Heurekassa.

Kiinalaiset haluavat Longin mukaan matkustaa niin, että heille on järjestetty kyyti eri kohteisiin. Kun aikaa on vähän, ei voi ruveta etsimään busseja ja junia tai kävellä pitkiä matkoja.

Pitkin maailmaa reissaavan Longin blogia seuraa noin viisi miljoonaa kiinalaista ja hänellä on myös oma tv-show.

– Viime vuonna lensin 67 kertaa, Long kertoo reissutahdistaan.

Hän pitää tutkikohtanaan Puolan Varsovaa.

Voisivatko hotellit tarjota valmiita retkipaketteja Vantaalle?"

HollantilainenDenise van Rijswijk sanoo nähneensä sellaista, mitä hän uskoo maamiestensä ja -naistensa arvostavan.

– Tämä on hyvä yhdistelmä. On kaupunkia Helsingissä ja luontoa Vantaalla.

Nijmegenissä asuva van Rijswijk on graafinen suunnittelija, joka pitää matka- ja valokuvausblogia.

– En vielä tiedä, mitä kirjoitan, pohdiskeli ranskalainen Aurelie Amiot Kuusijärven kodassa.

Hän sanoo, ettei koskaan kirjoita mitään negatiivista, vaan jättää koko asian mainitsematta.

Pariisilainen Amiot kehotti hotelleja miettimään, voisivatko ne tarjota valmiita retkipaketteja Vantaalle. Siten ihmisten olisi helpompi löytää Vantaan tarjonta.

Erilaista matkailumarkkinointia

Matkailumessuihin liittyen bloggareita tuodaan Suomeen ja heille järjestetään etukäteen tai messujen aikana vierailuja eri kohteisiin.

Vantaa on ollut mukana Matkailumessuilla useampana vuotena ja tänä vuonna myös Vantaalle tuli viisi matkailubloggaria.

Vantaa on sopinut yhteistyöstä Visit Finlandin ja Visit Helsingin kanssa.

Vantaan teemana on "yhden yön pysähdys". Ohjelmaksi valikoituivat ne paikat, jotka ovat avoinna ympäri vuoden ja lähellä lentoasemaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu