Puheenaihe

Suuri osa ikäihmisistä tulee sairaalaan kännissä

SAIRAALA Leikkaussaleissa hoidetaan päihtyneitä potilaita viikoittain.

Anestesiaylilääkäri Pekka Tarkkilalla ja erikoistuvalla anestesialääkäri Satu Kämäräisellä oli edessään puuhakas päivä. Ortopedian ja traumatologian kolmeen päivystysleikkaussaliin oli jonossa 27 potilasta.

Marika Lumme

Päihtyneet potilaat kuormittavat sairaanhoitoa pääkaupunkiseudulla. Töölön sairaalan anestesiaylilääkäri Pekka Tarkkilan mukaan sairaalassa makaa joka päivä potilaita, joiden täytyy ensin selvitä humalastaan, jotta tarvittava leikkaus voidaan tehdä.

Esimerkiksi iäkkäistä päävammapotilaista suuri osa tulee sairaalaan humalassa.

– Alkoholi on mukana huomattavassa osassa vanhuksien tapaturmista, Tarkkila kertoo.

Päävammojen lisäksi ikäihmisiltä hoidetaan useimmiten lonkka-, ranne-, ja olkapäämurtumia. Tasapainon heikkeneminen ja luiden haurastuminen ovat luonnollisia ikääntyessä.

Humalassa tasapaino horjuu entisestään ja tapaturmia sattuu.

Useimmin päihtynyt potilas on nuori sekakäyttäjä. Henkilökunta ortopedian ja traumatologian leikkaussalien heräämössä tietää, että työpäivä ilman päihtynyttä potilasta on harvinainen.

– Korvikkeita juovat vanhan ajan puliukot ovat kadonneet lähes kokonaan. Tilalle ovat tulleet ympäri viikon tissuttelijat ja sekakäyttäjät.

Viime vuosien päihdeilmiö näkyi sairaalassa myös tällä viikolla. Hoidettavana oli potilaita, jotka olivat ruiskuttaneet raajaansa huumeseosta. Suoneen ruiskutettu seos tuhoaa kudoksia, jolloin uhkana on jopa amputaatio.

– Päihdepotilaat ovat usein vaikeita hoidettavia, koska sairaalassa he kärsivät vammansa lisäksi vierotusoireista, jotka täytyy myös hoitaa. Päihdepotilaiden hoitoa hankaloittaa lisäksi se, että he käyttäytyvät usein aggressiivisesti ja uhkailevat henkilökuntaa.

Kiireellisiä potilaita joudutaan välillä leikkaamaan, vaikka he ovat vielä päihtyneenä. Tällöin leikkaus on potilaalle aina riskialttiimpi, jopa hengenvaarallinen.

– Jo pelkästään alkoholin ja huumeiden yhteisvaikutus kipu- sekä nukutuslääkkeiden kanssa on vaaratekijä, Tarkkila korostaa.

– Esimerkiksi päävammat, joissa on verenvuotoa kallon sisään sekä liikenneonnettomuuksista tulleet monivammapotilaat on leikattava heti, potilaan päihtymyksestä huolimatta.

Päihteiden käyttäjiä on yhä useammin myös potilaiden vierailijoissa. Joskus vartijoita on pyydettävä apuun, jotta yhteistyö vieraiden kanssa saadaan sujumaan.

Potilaiden oma suhtautuminen humalatilaansa vaihtelee.

– Pahimmasta morkkiksesta kärsii kunnollinen perheenäiti, joka on lähtenyt tyttöjen kanssa vapaalle, nauttinut kaksi lasia skumppaa ja kaatunut, Tarkkila sanoo.

– Päihteiden sekakäyttäjä ei usein häpeä yhtään.

Päihdepotilaista kallis lasku

Töölön sairaalan neurokirurgisella ja ortopedisella osastolla leikataan vuosittain noin 3 000 päivystyspotilasta. Suuren osan vammautumisessa päihteet ovat vähintään osatekijänä.

Monet potilaat makaavat sairaalassa selviämässä ennen kuin leikkaus voidaan tehdä.

Yksi sairaalavuorokausi vuodeosastolla maksaa yhteiskunnalle noin 400–600 euroa.

Koko pääkaupunkiseudun päävammapotilaat hoidetaan Töölön sairaalassa. Muun muassa lonkkamurtumia leikataan myös Peijaksessa ja Jorvissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Märkä sukupolvi kaatuilee itsensä rikki kännissä – Lääkäri: Lapset tietävät harvoin hyvissäkään perheissä25.1.2016 11.45
Päihderiippuvuudesta suurin kansansairaus – ”Ainut hoitokeino täysraittius”22.7.2015 07.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu