Puheenaihe

Vantaa ei suostu kaljakellunnan järjestäjäksi – lupaa kuitenkin vessat juhlijoille

KESÄTAPAHTUMA Kahden valtuutetun tekemät aloitteet muuttivat Vantaan huusipolitiikkaa, mutta kaupunki ei siitä huolimatta halua ryhtyä kaljakellunta-tapahtuman järjestäjäksi.

Kaupunki haluaa edesauttaa ympäristön pysymistä siistinä kaljakellunta-tapahtumassa ja toimittaa jokiympäristöön ensi kesänä myös bajamajoja roskalavojen lisäksi.

Tiina Örn

Vantaan kaupunki muuttaa kesäiseen kaljakellunta-tapahtumaan ottamansa tiukan linjauksen.

Kaupunki aikoo jatkossa toimittaa kipeästi kaivattuja ulkovessoja tapahtumavieraiden käyttöön.

Irtovessoja tarvitaan kaupungininsinööri Henry Westlinin arvion mukaan viitisenkymmentä, jotta jo tuhansiin yltävän juhlakansan tarpeet saadaan tyydytettyä.

–Bajamajojen kustannus on suuruusluokaltaan ehkä 15 000 euroa, Westlin arvioi.

Kaupunginhallitus käsitteli valtuutettujen Antero Eerolan (vas.) ja Sakari Rokkasen (kok.) kaljakellunta-tapahtumaa koskevia aloitteita maanantaina.

Molemmat valtuutetut esittivät siirrettävien bajamajojen tuomista kellujien ulottuville.

Viime vuonna kaupungin huusilinjaukset olivat korostetun kielteiset.

Vantaa ei sallinut bajamajojen pystyttämistä mailleen kaljakellunnan aikana.

Päätöstä perusteltiin sillä, että kaupunki ei halunnut leimautua tapahtuman järjestäjäksi.

Julkisuudessa Vantaan vessapolitiikka sai roppakaupalla huutia.

Myös valtuutetuujen mielestä tapahtumaa raskautettiin turhalla byrokraattisella kiusanteolla

–Nyt asia hoidetaan mieluummin hallitusti kuin hallitsemattomasti, Westlin tiivistää.

Kaljakellunnan järjestäjän viittaa Vantaa ei halua vieläkään kontolleen ottaa.

Syykin on kaupungininsinööri Westlinille vesiselvä.

–Me emme voi tällaisesta tapahtumasta vastuuta kantaa. Kun alkoholi yhdistetään vesilläoloon, se on leikittelyä kuoleman kanssa, hän sanoo.

–Tämä on syy, miksi kaupungin kuntatekniikka suhtautuu tapahtumaan periaatteessa kielteisesti.

Roskalavoja tuodaan kaljakellunnan tapahtumapaikoille entiseen malliin.

–Lukumääristä en vielä osaa sanoa, mutta ainakin tapahtuman lähtö- ja rantautumispaikkoihin niitä on tarkoitus viedä, Westlin toteaa.

Kaupunki aikoo päivystää entistä aktiivisemmin myös sosiaalisessa mediassa.

–Kannustamme ihmisiä siivoamaan roskia oma-aloitteisesti. Kaupungin kunnossapitoa auttaisi huomattavasti, jos kellujat jaksaisivat kantaa välineitään pois vesirajasta, hän sanoo.

Mallasta ja kelluntaa vuodesta 1997

Kaljakellunta-tapahtuma on järjestetty Keravan- ja Vantaanjoella vuodesta 1997.

Tapahtumaan osallistuu nykyisin tuhansia ihmisiä.

Kaljakellunnalla ei ole virallista järjestäjää.

Kaljakellunta ajoittuu heinä–elokuun vaihteeseen Helsingin ja Vantaan alueelle.

Tapahtumassa ajelehditaan erilaisten kelluvien välineiden varassa mallasjuomaa nauttien.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Valtuutetut: Vantaa mukaan Kaljakelluntaan29.8.2015 07.00
Kaljakellujat jaksoivat kerätä roskia – moitteita tulee silti3.8.2015 10.38
Kaljakellunta soljui sopuisasti: ”Kukaan ei ole vihainen ja haasta riitaa” – katso kuvat1.8.2015 18.19
Vantaa kielsi vessat kaljakellujilta – Metro: Helsinki riensi hätiin31.7.2015 15.46
Vantaa torppasi yrityksen vähentää kaljakellunnan sotkua  – Yle: ”Vessoista enemmän vaivaa kuin hyötyä”31.7.2015 09.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu