Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Koiravarkaus viritti kuuman keskustelun – Mitä mieltä sinä olet?

Koiran lenkittäminen käy monen mielestä kätevästi kauppareissun yhteydessä. Sosiaalisessa mediassa keskustellaan, onko koiran jättäminen kaupan eteen vastuutonta. Kuvan koira ei liity koiravarkaustapaukseen.

Sirpa Repo

Viikonlopun kuuma someaihe oli Vantaalla kaupan edestä varastetun koiran kohtalo. Koira löytyi, mutta tapauksesta virisi uusi kuuma keskustelu.

Rohkea koiraharrastaja aloitti Facebookissa kiivaan keskustelun kysymällä:

Mikä on se syy, kun pitää ottaa koira mukaan kauppareissulle ja jättää yksin ulos odottamaan? Eikö voisi lenkittää koiraa ennen tai jälkeen kauppareissua?

Kysymykseen on kertynyt lähes sata vastausta.

–Moni varmasti ajattelee, että lenkitys käy siinä samalla, mutta ei tule ajatelleeksi, että koiria varastetaan tai ne saattavat päästä irti, vastaa yksi kommentoijista.

Moni korostaa, että koiran voi toki ottaa kauppareissulle mukaan, jos asuu rauhallisella syrjäkylällä.

–Joskus yhdistän lenkin ja kaupassa käynnin samaan settiin. Koira odottaa sen aikaa koiraparkissa. Tätä en kyllä tekisi, jos asuisin pääkaupunkiseudulla.

Kommentoijat muistuttavat, että maailma on muuttunut. Aiemmin koiransa valvomatta jättäneet eivät tekisi sitä enää.

–Olen jättäny koiran odottamaan kaupan eteen, mutta 30 vuotta sitten. Maailma on muuttunu, nyt en uskalla. Ainoastaan silloin kun istuvat autossa.

Valvomatta jättäminen on todella vastuutonta."

Keskustelussa pohditaan myös koiranomistajan vastuuta, jos koira tekisi jotain kaupan pihassa yksin ollessaan.

–Mua pelottaa tossa (koiran jättämisessä kaupan pihalle) niin moni asia. Mitä jos pikkulapsi änkee koiran iholle ja koira käyttäyttyy ihan erilailla kuin oletan sen käyttäytyvän ja puree lasta? Entä jos joku keksii satuttaa koiraa tai viedä sen mukanaan?

–Mua hämmästyttää se, että ihmiset jättävät vaistojensa varassa toimivan eläimen alttiiksi tilanteille, joissa se saattaa kokea joutuvansa puolustamaan itseään. Me kaikki tiedetään, että ne puolustuskeinot saattavat aiheuttaa pahaakin vahinkoa.

Yksi keskustelijoista toteaa, ettei koiranomistajaa vapauta vastuusta esimerkiksi se, että koira on puolustanut itseään.

–Omistaja on vastuussa koirastaan ja sen teoista. Valvomatta jättäminen on todella vastuutonta.

Kerro oma mielipiteesi vastaamalla kysymykseen. Perustelut vastauksellesi voi kirjoittaa kommenttikenttään.

Jättäisitkö sinä koirasi kaupan eteen odottamaan?

En
84% (434 ääntä)
Kyllä
17% (86 ääntä)
Ääniä yhteensä: 515

Lisää aiheesta: 

Koira vietiin Prisman edestä: Omistajalla kaksi unetonta yötä − yli 3 000 fb-jaon jälkeen löytyi13.3.2016 11.01

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu