Puheenaihe

Voice of Finland -kilpailija hämmentyi fanien reaktiosta – "He olivat jopa järkyttyneitä

Ilari Hämäläinen on kilpaillut sekä Voice of Finlandissa että Idolsissa

Jani Toomi

Vantaalainen Ilari Hämäläinen on pesunkestävä 80-luvun rokkikukko.

Tai siis näin on ainakin Hämäläisen fanien mielestä, jotka ovat lokeroineet miehen tiukasti tietynlaiseen muottiin. Hyvä esimerkki mieheen liittyvistä tietyistä ennakkokäsityksistä tuli hänen esittäessään poppari Kasmirin kappaleen Voice of Finland -kilpailussa.

– Esityksen jälkeen faneilta tuli poikkeuksellisen paljon palautetta ja siellä oltiin oikeasti aika säikähtäneitä ja järkyttyneitä. Että mikä päähänpisto tämä nyt oli. Se oli minusta aika hämmentävää ja osoitti, että se tietty kuva mikä faneilla minusta on, on aika vahva, Hämäläinen toteaa.

Alan olla siinä pisteessä, että ei ole väliä voitanko."

Artistin mukaan hänen lokeroimisensa 80-luvun rokkariksi ei ole täysin väärä, sillä mies fanittaa paljon sen ajan musiikkia. Hän ei kuitenkaan ole herättämässä 80-lukua henkiin.

– Se on ollutta ja mennyttä. Minulla on kuitenkin sellainen "missio", että haluan tuoda sen tyylistä musiikkia tähän päivään päivitettynä. Sellaista ei vaan kuule nyt radiossa.

Hämäläinen on Voice of Finland -kilpailijoiden joukossa melko erikoinen tapaus, sillä hän on todella kokenut muusikko. Vuonna 1978 syntynyt mies on uransa aikana soittanut useissa eri kokoonpanoissa ja säveltänyt monia musikaaleja, joissa hän on myös esiintynyt.

Muusikon mittavalla ansioluettelolla mahtuu jopa osallistuminen Suomen Idolsin ensimmäiselle kaudelle vuonna 2003. Tuolloin miehen taival päättyi semifinaalitappioon kilpailun lopulta voittaneelle Hanna Pakariselle.

Miksi mies sitten halusi uudestaan mukaan television laulukilpailuun?

– Olen ollut pitkään niin sanotusti alan sisällä ja se on ehkä johtanut siihen, että alan ihmiset eivät kykene näkemään minusta enää uusia puolia. He ovat liian lähellä. Tämä on helpoin tapa tuoda esiin itseni levyttävän artistina ja näyttää, että kykenen kannattelemaan tällaista uraa.

Hämäläinen arvioi mahdollisuutensa pärjätä Voice of Finlandissa "ihan hyviksi". Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että kilpailun voitto on toisarvoinen asia.

– En tähtää yksinomaa Voice of Finlandin voittoon, vaan ennenkaikkea voittoon Voicen jälkeisellä uralla. Jos sitä miettii, niin kilpailun menestyjistä ainoastaan Jesse Kaikuranta on luonut menestyksekkään uran. Haluan nyt vaan tuoda itseäni ja musiikkiani esille. Alan olla siinä pisteessä, että ei ole väliä voitanko.

Hämäläinen kuitenkin kehuu Voice of Finlandia ja toteaa sen olevan inhimillisempi kuin Idols.

– Voiceen ei kutsuta ketään tahallaan nöyryytettäväksi, niin kuin Idolsissa tehtiin. Tänne haettiin tarkoituksella kokeneempia laulajia. En myöskään ehkä silloin ymmärtänyt vielä kaikkea, mutta Idolsin tuotanto tuntui kilpailijan kannalta jotenkin oudon salamyhkäiseltä.

Ilari Hämäläinen

Syntynyt vuonna 1978.

Kotoisin ja asuu nykyään Länsi-Vantaalla.

Aloitti musiikkiopinnot neljävuotiaana viululla ja vaihtoi myöhemmin murrosiässä instrumentin bassoon ja lauluun.

Sibeliuslukion abi vuosimallia 1997

Mukana muun muassa Kengurumeininki-yhtyeessä.

Rooli Marco Bjurströmin ohjaamassa Rent-musikaalissa.

Osallistui Idolsiin vuonna 2003 ja Voice of Finlandin kuluvalle kaudelle.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu