Puheenaihe

Porvoon synnytysosaston alasajo testiin jo kesällä – "Juuri seisoin 35 minuuttia Helsingin ruuhkassa"

Hus on käynnistänyt suunnitelmat siltä varalta, että porvoolaiset vauvat syntyvät ensi vuodenvaihteen jälkeen Hyksin sairaaloissa.

Lotta Åberg

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoidon kuntayhtymä Hus on aloittanut toimet Porvoon sairaalan synnytysosaston toimintojen siirtämisestä Hyksin synnytyssairaaloihin. Suunnittelua varten on perustettu Porvoon sairaalan ja Hyksin yhteistyöryhmä.

Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä poikkeuslupa synnytystoiminnan järjestämiseen Porvoon sairaalassa päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Tulevaa tilannetta tavallaan harjoitellaan ensi kesänä, kun Porvoon synnytysosasto on kesäsulussa viisi viikkoa.

– En muista, että meillä olisi koskaan ollut vastaavaa, sairaalan Tehyn ammattiosaston puheenjohtaja Marianne Bruce-Suomela sanoo.

Hän sanoo olevansa surullinen tulevien äitien ja vauvojen puolesta ja toivoo, ettei mitään ikävää kesällä tapahdu.

– Kartalla matka Helsinkiin ei ole pitkä, mutta itse kävin juuri Helsingissä ja seisoin 35 minuuttia Koskelantien ruuhkissa. Lisäksi porvoolaisia synnyttäjiä asuu saaristossakin.

Husin johto on aiemmin ilmoittanut, ettei synnytysosaston poikkeusluvalle haeta jatkoa.

– Synnytystoiminnan lakkauttamisella on vaikutuksia Porvoon sairaalan lisäksi myös muiden sairaaloiden toimintaan. Olen tätä varten nimennyt maaliskuussa työryhmän asiaa valmistelemaan ja työ on hyvässä vauhdissa, johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo.

Yhteistoimintamenettelyyn kuuluu muutosten suunnittelu ja valmistelu yhdessä henkilöstön kanssa. Tämä toteutuu yhteistyötoimikunnissa sekä erillisissä työryhmissä ja kokouksissa.

Porvoon sairaalassa järjestettiin tiistaina yhteistoimintamenettelyn mukainen henkilöstön tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin suunnittelun etenemisestä.

– Saman aikaisesti synnytysten siirron kanssa myös henkilöstöresurssit siirtyvät muihin synnytyssairaaloihin. Emme ole irtisanomassa ketään, korostaa Porvoon sairaanhoitoalueen johtaja Leena Koponen sanoo.

Hus kertoo tiedottavansa aiheeseen liittyen lisää, kun suunnitelmien yksityiskohdat selviävät.

Onko synnytysten keskittäminen isoihin sairaaloihin oikea ratkaisu?

Ei
97% (362 ääntä)
Kyllä
4% (14 ääntä)
Ääniä yhteensä: 375

Kätilöopistolla selvästi eniten synnytyksiä

Porvoon sairaalan synnytystoiminta suunnitellaan siirrettäväksi Hyksiin.

Hyksin sairaaloista synnytyksiä tehdään Helsingissä Kätilöopistolla ja Naistenklinikalla sekä Espoossa Jorvin sairaalassa.

Viime vuoden vauvat:

Kätilöopisto 7 523.

Naistenklinikka 2 738.

Jorvi 3 926.

Porvoon sairaala 919.

Kaikkiaan Husin sairaaloissa syntyi viime vuonna 17 921 lasta.

Synnyttäjällä on oikeus valita, missä sairaalassa synnyttää.

Todennäköistä on, että ruotsinkielinen synnytysosastojen henkilöstö keskitetään yhteen Hyksin sairaaloista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu