Puheenaihe

Koivukylän terveysaseman karu arki on tässä – Mummojen jonotus pääsi musiikkivideoon

Vanhusten pitkä jonotus Koivukylän terveysasemalla on kirvoittanut musiikkia: folkrockbändi on tehnyt epäkohdasta kappaleen, joka on nyt levytetty. – Kuva ei liity tapaukseen.

Päivi Tuovinen / Arkisto

Folkrockia soittava Syntinen mies on suhteellisen tuore kokoonpano, joka omien sanojensa mukaan operoi jossain J. Karjalaisen, Leevi & the Leavingsin ja Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaanin viitoittamalla tiellä.

Yhtyeen tuorein mini-EP nimeltään 5 laiskaa auringossa ilmestyi viime perjantaina – levy käsittää nimikappaleen lisäksi myös biisin Koivukylän terveysasemalla

Jälkimmäinen kappale ottaa koskettavan hiljaisesti kantaa vanhustenhoidon nykytilaan Vantaalla: ikäihmiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa, koska hoitajilla on liian kiire, jotta he ehtisivät kohdata jonottajat.

Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Vesa Marttinen ja sen sovituksesta vastaavat Syntisen miehen Jussi Hongisto ja Altti Uhlenius.

– Kappale perustuu tositapahtumiin. Koivukylän terveysasemalla istuu odottavia mummoja. He odottavat hoitajia ja lääkäreitä, huolenpitoa, ymmärrystä, apua, inhimillistä otetta, kuuntelemista ja välittämistä. Samalla me muut odotamme maan hallitukselta sote-ratkaisua, joka vastaisi mummojen odotukseen. Taitaa mennä vielä tovi odotellessa, yhtye kertoo kappaleen taustoista.

Koivukylän terveysasemalla on äänitetty Järvenpäässä viime talvena.

Tässä kappaleen alku:


Koivukylän terveysasemalla
istuu mummoja, jotka odottaa.
Aulahuoneen kello lyö jo kahta, 
eikä vieläkään
ole aikaa.
On hoitajia, lääkäreitä, 
mutta miksi meitä 
ei käy kukaan katsomassa
tai sano mitään?
Odotuksen kyllä siedän, 
jos vain suurin piirtein tiedän, 
koska pääsee hoitoon
ja kuka pitää huolen minusta...

(Säv & san. Vesa Marttinen)

Kuuntele koko koskettava tarina tältä musiikkivideolta.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu