Paikalliset

Virasto-Vantaa kutistuu–Tikkurilan hallintopisteet saman katon alle

Vantaan kaupunki aikoo tulevaisuudessa keskittää hallintonsa valtion virastotalon paikalle Kielotie 15:een valmistuvaan uuteen toimitaloon.

Juha Salonen

Virasto-Vantaa kutistuu, kun kaupunki tulevaisuudessa keskittää hajallaan sijaitsevan hallintonsa yhteen toimitaloon.

Noin tuhannen hengen toimitalo rakennetaan purettavan valtion virastotalon tilalle Kielotie 15:n tontille.

Toimitalo valmistuu suurella todennäköisyydellä vuoteen 2020 mennessä.

Kiinteistö jäisi kilpailutuksen jälkeen valitun rakennuttajan omistukseen. Vantaan kaupunki asettuisi toimitaloon kolmen miljoonan euron vuosivuokralla.

Toimitaloon sijoitettaisiin kaupunginjohtajan, konserni- ja asukaspalveluiden, maankäytön, rakentamisen ja ympäristön, sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon hallinto.

Uudessa kiinteistössä ei olisi varsinaisia työhuoneita vaan monimuotoisempia ja avoimempia työskentelytiloja.

Asiaa koskevassa tarveselvityksessä on optio sivistystoimen hallinnon sijoittumisesta erilleen muusta hallinnosta vuokratiloihin Silkin kiinteistöön Tikkurilan keskustassa.

Vantaan kaupungin hallinto on tällä hetkellä hajautettuna Tikkurilassa 12 toimipisteeseen.

Uusi toimitalo Kielotien varteen

Uuden toimitalon rakennuspaikaksi on esitetty valtion omistamaa, Senaattikiinteistöjen hallinnoimaa tonttia Kielotie 15:ssa.

Kaupunki käy parhaillaan neuvotteluja asiasta Senaattikiinteistöjen kanssa.

Toimitalohankkeesta on tehty tarveselvitys.

Se käsitellään lautakunnissa viikolla 24.

Tämän jälkeen asia etenee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu