Paikalliset

Mikkolan koulun sisäilmamysteeri jatkuu

KOULU Osa oppilaista ja opettajista oireilee koulurakennuksiin tehdyistä korjauksista huolimatta.

Mikkolan yhtenäiskoulussa on kaksi rakennusta, vuonna 2006 valmistunut Lyyra ja 1970-luvulla rakennettu Vega. Koulussa on noin 840 oppilasta ja 65 opettajaa.

Jorma Rinne/Arkisto

Hengitystietulehduksia, silmien kirvelyä, astmaa, ihon kutinaa, päänsärkyä...Muun muassa tällaisista oireista kärsi viime lukuvuonna osa Mikkolan yhtenäiskoulun 65 opettajasta.

– Viime lukuvuosi oli äärimmäisen raskas, kuvailee koulussa opettajana toimiva Ritva (nimi muutettu).

Opettajat sairastelivat hänen mukaansa jatkuvasti, mutta kukaan ei tuolloin ottanut opettajien oireita tosissaan.

Viime maaliskuussa tilanne kärjistyi siihen, että joukko opettajia jätti koulun silloiselle rehtorille ja työsuojeluvaltuutetulle kirjeen. Siinä he toivoivat, että koulun sisäilmaongelmat otettaisiin vakavasti, työntekijöille ja koululaisille saataisiin asianmukaiset väistötilat ja koulussa tehtäisiin erillinen oirekysely, jotta tieto kaikista sisäilmasta oireilevista saataisiin eteenpäin.

– Mihinkään näistä ei suostuttu. Sen sijaan meitä kiellettiin puhumasta sisäilma-asioista keskenämme, esimerkiksi lounastauolla, opettaja kuvailee.

Mikkolassa viime lukuvuonna rehtorina toiminut, nykyisin Vantaan perusopetuksen koillisen alueen vs. aluepäällikkönä työskentelevä Merja Kuokka kokee, että keskustelu henkilökunnan kanssa on ollut avointa ja selkeää.

– Ymmärrän, että on ahdistava tilanne, jos oma terveys heikentyy. Se ahdistus on kuitenkin yhteinen, hän sanoo.

Tuolloin rehtorina työskennellyt Kuokka kertoo, että Ritvan kuvaamat oireilut alkoivat Lyyra-rakennuksessa myös oppilaiden keskuudessa pääsääntöisesti syksyllä 2015.

Tilanne oli hänen mukaansa hämmentävä, sillä rakennuksessa olivat ennen pystyneet työskentelemään myös ne oppilaat ja opettajat, jotka aiemmin olivat altistuneet muualla. Oireilmoitusten myötä lokakuussa 2015 aloitettiin kiinteistön tutkimukset.

Kuokan mukaan sisäilma-asioista tiedotettiin viime lukuvuonna oppilaille, vanhemmille ja opettajille Wilman kautta useaan otteeseen. Opettajien kanssa asiaa käytiin läpi muun muassa henkilökunnan viikkoinfoissa.

– Sisäilma-asioiden jatkuva esillä pitäminen koettiin yhteisöä kuormittavana ja jossain vaiheessa osa opettajista toivoi, että voisimme puhua sisäilma-aiheesta vähemmän, hän toteaa.

Kaija Kirvesmäki on aloittanut Mikkolan koulun rehtorina elokuun alussa ja kommentoi tilannetta tämän lukuvuoden osalta.

– Alle viisi opettajaa on ilmoittanut oireilustaan työterveyteen, Kirvesmäki sanoo.

Mikkolan koulun opettajan mukaan oireilevia on todellisuudessa enemmän, mutta työntekijät eivät uskalla kertoa oireistaan tai käydä työterveydessä.

– Täällä on pelon kulttuuri.

Sairastuneet opettajat yrittävät selviytyä arjesta, kukin tavallaan. Ritvan mukaan osa tekee koulussa vain pakolliset opetustyöt ja työskentelee lopun päivää kotona.

– Meidän on pakko suojella omaa terveyttämme, itsekin lääkkeitä sisäilmaoireisiin käyttävä nainen sanoo.

Yhtenäiskoulun molemmissa rakennuksissa, Lyyrassa ja Vegassa, tehtiin kesällä sisäilman parantamiseen liittyviä korjauksia. Työt jatkuvat syksyllä. Opetusta on siirretty pois tiloista, joista on tullut oireilmoituksia. Mikään tiloista ei kuitenkaan ole käyttökiellossa.

Tuoreimpien tietojen mukaan Vega-rakennuksen sisäilmatilanne on parantunut kesän korjausten jälkeen.

Ritva kertoo, että joidenkin opettajien oireilu on jatkunut korjaustöistä huolimatta.

– Oireet alkoivat monella heti ensimmäisenä työpäivänä kesäloman jälkeen.

Vastine: Emme tunnista väitteitä koulumme viestinnästä

Näin oireita seurataan

Mikkolan yhtenäiskoulussa on tehty niin sanottua oireseurantaa syksystä 2014 asti. Tuolloin sivistystoimi asetti koululle moniammatillisen sisäilmatyöryhmän.

Noin kahden vuoden aikana kouluterveydenhuoltoon on ilmoitettu 80 tapauksesta, jossa oppilas on oireillut sisäilmasta. Määrä on alle 10 prosenttia oppilasmäärästä.

Syyslukukauden alusta lähtien kouluterveydenhuoltoon on ilmoitettu 19 oireilevasta oppilaasta. Näistä 13 opiskelee Lyyra-rakennuksessa samassa tilassa. Kyseiseen tilaan tehdään parhaillaan korjauksia.

Yksittäiset oppilaat ovat vaihtaneet sisäilmaongelmien vuoksi toiseen kouluun. Rehtori Merja Kuokan mukaan muissa koulussa sairastuneita on toisaalta hakeutunut varta vasten opiskelemaan Mikkolan kouluun.

Mikkolan koulun opettajien sairauspoissaoloprosentti tammi–kesäkuussa oli 3,16 prosenttia opettajista. Määrä on Vantaan suomenkielisen perusopetuksen keskiarvoa hieman alhaisempi.

Koulu on yksi Aalto-yliopiston tutkimuskohteista syksyllä. Siinä yhteydessä henkilökunnalle on tarkoitus tehdä oirekysely.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Vastine: Emme tunnista väitteitä koulumme viestinnästä31.10.2016 17.05
Huonosta sisäilmasta sairastuneiden lasten äidit järjestävät mielenosoituksen5.9.2016 06.15
Kuusikon koulun keittiöremontti liki valmis – sisäilmaongelmia selvitetään vielä4.9.2016 08.15
Lääkäri: ”Energiatiiviit talot ovat myrkkytaloja”21.10.2015 06.00
Vantaan tilakeskusjohtaja: Hometta on joka talossa – ihmiset eivät vain kestä sitä15.10.2015 06.00
Kymmeniä kouluja korjataan kesän aikana21.5.2016 07.10
Vantaalainen koulu peruskorjattiin 17 miljoonalla – nyt jo vuorossa iso sisäilmaremontti9.9.2015 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu