Puheenaihe

Turvapaikkabisneksen toimijoilla jopa miljoonatienestejä

Luona Oy perusti vastaanottokeskuksen muun muassa Espoon Siikajärvelle ja Kiloon. Arkistokuva.

Klaus Nurmi

Vuosi 2015 jää Suomessa historiaan vuotena, jolloin nopeasti kasvaneet turvapaikanhakijamäärät yllättivät viranomaiset pahanpäiväisesti.

Ympäri Suomea perustettiin nopeaan tahtiin kymmeniä vastaanottokeskuksia, joista osa alkoi pyöriä yksityisten yhtiöiden voimin.

Alan suurimmaksi yksityiseksi toimijaksi nousi Luona Oy (entinen Barona Hoiva), joka on osa henkilöstövuokrausbisneksessä toimintansa aloittanutta Barona Oy:tä.

Luonan toimitusjohtajaksi nostettiin lokakuussa 2015 Milja Saksi, jonka tuloihin uusi nimitys ei ehtinyt verovuonna juurikaan vaikuttaa.

Saksin verotettavat tulot olivat verottajan mukaan 42 007 euroa, josta Saksi maksoi veroa 9 147 euroa.

Saksi joutui työnsä takia kovaan julkisuusmyllytykseen ja sai selittää useaan otteeseen Luonan vastaanottokeskuksissa esille tulleita ongelmia.

Paremmille ansioille ylsivät Luona Oy:n hallituksessa istuvat poliitikot Ulpu Iivari (sd.) ja Sanna Lauslahti (kok.).

Iivarin verotettavat tulot olivat 72 004 euroa, josta verottaja vei 25 654 euroa. Lauslahti ansaitsi 98 795 euroa ja maksoi veroja 38 868 euroa.

Sitäkin muhkeimpiin ansioihin ylsivät Luonan hallituksen puheenjohtaja Paavo Voutilainen sekä hallituksessa istuva Pasi Natri.

Aiemmin Helsingin sosiaalijohtajana työskennellyt Voutilainen ansaitsi viime vuonna 117 572 euroa ja maksoi veroja 50 199 euroa.

Pasi Natri sai 208 477 euroa ansiotuloa ja 2 587 euroa pääomatuloa. Veroja europarlamentaarikko Mia-Petra Kumpula-Natrin (sd.) aviomies maksoi 95 540 euroa.

Hallituksessa niin ikään istuva Baronan perustaja Markus Oksa sai ansiotulona 119 698 euroa ja pääomatulona 1,08 miljoonaa euroa. Veroja Oksa maksoi 411 288 euroa.

Pakolaisbisnekseen lähti mukaan myös muita yksityisiä toimijoita.

Kirkkonummella turvapaikanhakijoiden majoitustilaksi muutettiin muun muassa hotelli Aavaranta, jonka osti helsinkiläissijoittaja Enrico Ruuskanen.

Useissa eri liiketoimissa omaisuutensa luonut Ruuskanen tavoitteli itselleen myös kulttuurihistoriallisesti arvokasta Bomba-taloa Pohjois-Karjalasta, mutta vetäytyi hankkeesta sen kohdattua kovaa arvostelua.

Ruuskasen ansiotulot olivat verottajan mukaan viime vuonna 14 857 euroa. Pääomatuloa hän nosti 961 287 euroa ja maksoi veroja 321 251 euroa.

Lukuja arvioitaessa on syytä muistaa, että tulot ovat kertyneet monista eri lähteistä.

Lue myös arkistojuttu: Tällainen on hotelli Aavarannan ostanut helsinkiläissijoittaja – monessa mukana

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Lahjontaa, etnistä suosimista ja työntekijöiden pelottelua – näin kohuttu Luona Oy sotki itse omat asiansa25.5.2016 09.27
Luonan raakaa bisnestä pakolaisilla – HS: Lääkäriin ei päässyt, vain buranaa avuksi, hampaita vedettiin itse irti22.5.2016 10.04

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu