Puheenaihe

Surukouluttaja: Suru yritetään siivota pois – Töissä mennään lounastunnilla vessaan itkemään

Menetys Surua tutkineen mielestä sureminen ei ole prosessi, jolla pitää olla päätepiste.

Suomalainen antaa surulle ja itkulle usein luvan tulla vasta yksinäisyydessä. Suremista varten saatetaan lähdetään muiden katsetta ja läsnäoloa karkuun vaikkapa metsälenkille.

Leena Koivisto

Filosofian tohtori Mari Pulkkinen toivoisi suremisen kulttuurin muuttuvan surun suorittamisesta surussa olemiseksi.

– Vallalla olevat surukäsitykset ovat saaneet meidät ajattelemaan, että suru on prosessi. Läheisen menetyksen jälkeen suoritetaan surutyötä, jossa on päästävä vaiheittain eteenpäin niin, että sitten joskus suru loppuu, Pulkkinen luonnehtii.

Surusta yritetään pyristellä irti kuin häiriötilasta ”selviytymisen” ja ”yli pääsemisen” hengessä. Pulkkisen mielestä ihmisellä tulisi olisi lupa surra koko elämänsä ajan.

– Jos opittaisiin hyväksymään, että surussa saa vain olla, päästäisiin eroon suruun liittyvistä suorituspaineista, ja monilla voisi olla vähän helpompaa, hän uskoo.

Myös surevien ammatillisen kohtaamisen ja hoitamisen traditiossa korostuu Pulkkisen mukaan tavoite edetä surussa kohti jotakin päämäärää. Hänen sanomansa surevia ammatissaan kohtaaville sekä sureville itselleen on kouluttajana ja luennoitsijana toinen.

– Pitää muistaa, että suru kääntää hyvin voimallisesti katseen myös menneeseen ja merkityksellistää koko jo eletyn elämän uudelleen. Puolet surusta on taaksepäin katsomista.

Pulkkinen tutki suomalaisten surua elokuussa hyväksyttyyn väitöskirjaansa. Läheisensä menettäneiltä ihmisiltä saaduista kirjallisista kertomuksista käy ilmi se, kuinka itkeminen on iso osa arkeamme, mutta sureminen tapahtuu salassa ja itkua peitellään.

– Peittely voi olla hyvin tietoista ja suunnitelmallista. Työpaikalla itku saatetaan säästää ruokatunnille ja mennään vessaan itkemään. Kotona taas voidaan ajoittaa itku lasten päiväuniaikaan tai lähdetään vaikkapa yksinäiselle metsälenkille.

Kyynelten piilottamisella on pitkät perinteet.

– Jotkut kirjoittajat kertoivat, että heidän vuosikymmenten takaisessa lapsuudessaan sai tukkapöllyä, jos itki muiden nähden.

Meillä on myös taipumus arvottaa suruja eri suuruisiksi

– Kohtaan monesti ihmisiä, jotka sanovat, että ”minulla on vain tällainen ihan tavallinen suru”. Olemme oppineet ajattelemaan, että esimerkiksi nuoren ihmisen kuolema tai läheisen itsemurha ovat erityisen raskaita suruja.

– Tämä voi vaikeuttaa surevien keskinäistä kommunikointia. Jos toinen on menettänyt puolisonsa ja toinen vaikkapa ”vain” isovanhempansa, jälkimmäinen ei ehkä kehtaa puhua omasta menetyksestään

Pyhäinpäivä antaa mahdollisuuden kokea surua yhteisöllisesti. Pulkkinen toivoo, että vauhtia saa myös yhteiskunnallinen keskustelu surusta.

– Hyvästä kuolemasta on keskusteltu jo vuosia muun muassa eutanasiaan ja saattohoitoon liittyen, mutta aika vähän puhutaan siitä, mitä on hyvä suru, tai mitkä ovat surevien ammatillisen hoitamisen tavoitteet, hän vertaa.

– Tällainen keskustelu helpottaisi varmasti myös henkilökohtaisten kokemusten tuomista nykyistä avoimemmin esiin.

Osaavatko kanssaihmiset tukea surevaa?

Eivät
83% (79 ääntä)
Kyllä
17% (16 ääntä)
Ääniä yhteensä: 95

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Suru lapsen kuolemasta säilyy aina – "Sanon edelleen, että minulla on neljä lasta"5.11.2016 18.40
Äidin kuolema pysäytti – Catharina Zühlken soolodebyytti sai odottaa 3.4.2016 18.35
Oman pojan kuolema jakoi elämän kahtia – blogista tuli äidille henkireikä29.11.2015 14.20
Suru koskettaa 60 000 suomalaispariskuntaa – ”vaiettu aihe”21.10.2015 20.30
Yllätys hautausmaalla toi leskelle suuren surun26.12.2015 16.10
Armokuolema jakaa rajusti lääkäreitä – 31 prosenttia haluaisi rangaista kuolinavun tarjoajia6.10.2016 15.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu