Minne mennä

Suosittu sinkkutapahtuma sai uudet järjestäjät ja jatkaa toimintaa – Ensitreffit leikkipuistossa tulee jälleen

Ensitreffit leikkipuistossa -sinkkutapahtuma saa jatkoa marraskuussa.

Johanna Erjonsalo

Huippusuosittu Ensitreffit leikkipuistossa -tapahtuma saa jälleen jatkoa marraskuussa.

Tapahtumassa sinkkuvanhemmat kokoontuvat Toisella Linjalla sijaitsevaan leikkipuisto Linjaan tapaamaan toisia sinkkuvanhempia. Tarkoituksena on saattaa yhteen samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia, etsivät nämä sitten itselleen treffiseuraa, leikkiseuraa, päiväuniseuraa, päiväkahviseuraa, vertaistukea, elämänkumppania, harrastuskaveria, uusia ystäviä, lapsille kavereita tai flirttiä lapsiarkeen.

Vielä syyskuussa tapahtuman järjestäminen vaikutti epävarmalta. Järjestäjät kaipasivat tuolloin uudelle tapaamiselle järjestäjiä ja ilmoittivat, että jos tekijöitä ei löydy, tapahtuma joutuu toistaiseksi jäämään tauolle.

Vapaaehtoiset uudet järjestäjät kuitenkin löytyivät pian.

– Onnea on saada mukaan Jouko ja Noora järjestämään tapahtumaa. Tällä kertaa tavoitteena järjestää omaa ohjelmaa myös leikkipuistoiän ohittaneille lapsille! Tästä tulee superhyvä, tapahtuman sivuilla kirjoitetaan.

Ensitreffit leikkipuistossa järjestetään 27.11.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu