Urheilu

Uransa yllättäen lopettanut Volkova:  ”Kilpailemaan en enää koskaan palaa”

Ekaterina Volkovin (vas.) opissa Kisakallion harjoitussalissa olivat jyväskyläläinen Ella Kokko (oik.) ja 59 muuta rytmisen voimistelun tyttöä. Apuvalmentajana oli Julia Romanyuk (kesk.).

Kari Sallinen

Suomen kaikkien aikojen paras rytmisen voimistelun olympiaedustaja Ekaterina Volkova, 19, ei ole kyllästynyt voimisteluun, vaikka lopettikin uransa olympialaisten jälkeen.

– Lopettamiseen oli monta syytä, heikot harjoittelumahdollisuudet ja taloustilanne, sosiaalisen elämän puute sekä halu keskittyä opiskeluun.

– Treenasin parhaimmillaan kahdeksan tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Kuin olisin ollut armeijassa. Tein sen kuitenkin omasta tahdostani ja mielelläni. Mitä olisin enää voinut sen jälkeen tehdä, jotta olisin kehittynyt paremmaksi seuraaviin olympialaisiin? pohtii Volkova.

Tänä syksynä Volkova on ollut apuvalmentajana Voimisteluliiton leireillä Kisakalliossa ja pitänyt tehopäiviä eri puolella Suomea.

– Toistaiseksi ainakin teen valmennushommia koulun ohessa. Olen saanut voimistelulta niin paljon, että haluan antaa takaisin tietotaitoani urheilijan näkökulmasta leireillä ja omassa seurassani. Aion myös hankkia alan koulutusta.

– Haluan, että seuraavissakin olympialaisissa on Suomesta rytmisen voimistelun edustajia, sanoo Vantaalla asuva Volkova.

Volkovalla on lukion jälkeen kaksi vaihtoehtoa tulevalle työuralleen, liikunta- tai taloustieteiden opinnot.

– Kilpailemaan en enää koskaan palaa, vakuuttaa Volkova.

– Tulen tekemään työtä tulevaisuudessa liikunnan ja varsinkin voimistelun parissa, mutta valmentajaksi en ryhdy. Heitä arvostetaan Suomessa liian vähän siihen nähden miten paljon he tekevät töitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu