Paikalliset

Kolme ratikkaa korvaisi Östersundomin metron

Seudullinen ratikkalinjasto voisi näyttää tältä. Ensimmäinen linja kulkisi Puroniitystä Lentokentälle ja Myyrmäkeen. Toinen noudattelisi nykyisen bussijokerin linjaa. Kolmas olisi tiederatikka. Näillä linjoilla hoituisi myös liikenne Östersundomista Itäkeskukseen.

Vantaan kaupunginvaltuutettu, ympäristötekniikan M.Sc. Sirpa Kauppinen (vihr), diplomi-insinööri Mikko Särelä (piraatit) ja tietojenkäsittelytieteen maisteri Otso Kivekäs ehdottavat, että Östersundomiin ei tehtäisikään metroa.

Visionäärit korvaisivat sen raitiovaunulinjoilla.

– Vantaan raide kulkisi Östersundomista Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta lentoasemalle. Toinen haara jatkaisi Aviapoliksesta Jumbon ja Kuninkaankartanon kautta Myyrmäkeen, Kauppinen esittelee.

Vantaan linja perustuu kaavavarauksiin muutamin poikkeuksin.

Uusi tiederatikka yhdistäisi yliopistokampukset kulkien Viikistä Kumpulan, Pasilan ja Meilahden kautta Otaniemeen.

Kolmas ratikkalinja olisi nykyinen jokeri, jota liikennöitäisiin ratikoilla nykyisten bussien sijaan.

Kolmikon ehdotukset perustuvat pääosin Helsingin ja Vantaan sekä Helsingin seudun liikenteen dokumentteihin, mutta myös virkamiesten ja kirjoittajien arvioihin.

Suunnitelma on tehty oikeaan aikaan, sillä Östersundomin kaavaa tehdään parhaillaan. Lisäksi Vantaa teettää pikaraitiotietä koskevaa selvitystä diplomityönä.

Ryhmä laskee, että 700 miljoonalla eurolla voitaisiin tehdä kolme poikittaista raitiolinjaa, jotka muodostaisivat ratikkaverkon Sipoosta Vantaalle, Helsinkiin ja Espooseen.

Metrojunan kulkutapaosuudeksi on arvioitu kuntien laskelmissa 30 prosenttia, kun taas raitiovaunuilla se olisi lähes 40 prosenttia.

– Östersundomista Helsingin keskustaan matkaa aamuruuhkassa vain 21 prosenttia, kun muualle Helsinkiin ja Vantaalle on matkalla 50 prosenttia. Metro ei siis palvelisi suurinta osaa liikkujista, Kauppinen huomauttaa.

 

Suurin haaste ovat tehokkaat poikittaislinjat.”

Poikittaisliikenne lisääntyy Kauppisen mukaan seudulla nopeimmin.

Kehä III:n liikenteen arvioidaan tuplaantuvan 20 – 30 vuodessa.

– Suurin haaste on tarjota tehokkaita poikittaislinjoja, Kauppinen sanoo.

Kaupungit tutkivat Östersundomin joukkoliikenteen osalta sekä metroa että pikaraitiotietä. Käytännössä pikaraitiotie on jo hylätty, sillä yleiskaavaluonnos on laadittu metron varaan.

Luonnosta esiteltäessä Helsingin kaupunkisuunnittelupäällikkö Tuomas Rajajärvi totesi, että metro tuli valituksi Östersundomin runkolinjaksi silloin, kun länsimetron rakennuspäätös tehtiin.

Rajajärven mukaan itäiseltä pääkaupunkiseudulta on päästävä liikkumaan Helsingin keskustaan ja siitä länteen ilman vaihtoa toiseen liikennevälineeseen.

Myös Vantaan liikennesuunnittelupäällikkö Hannu Laakso pitää metroa parhaana Östersundomin joukkoliikenteen pääratkaisuna.

– Pikaraitiotie on poikittaisliikenteen ratkaisu, kun metro edustaa säteittäistä liikennettä, Laakso sanoo.

www.sirunsivut.fi/Ostersundomin_liikennesuunnitelma.pdf

Matka-ajat ja kalusto

Ratikka ajaisi Östersundomista Itäkeskukseen 2,5 tai 5 minuutin vuorovälein.

Laitamilla ja ruuhkatuntien ulkopuolella vuorovälit olisivat 10 – 20 minuuttia.

Matka Puroniitystä Myyrmäkeen kestäisi 63 minuutta.

Puroniitystä Tapiolaan menisi raitiovaunulla 81 minuuttia.

Talosaaresta Otaniemeen matkustettaisiin 66 minuuttia.

Kaikkia linjoja ajettaisiin 200-paikkaisilla raitiovaunuilla.

Kalusto vastaa jokerille suunniteltua ja on lähes tuplasti Helsingin raitiovaunujen kokoista.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu