Puheenaihe

”Sijoittaminen on tosi hottia” – Marja-Leena Haapanen rohkaisee naisia hoitamaan raha-asiansa itse

Marja-Leena Haapanen haluaa avartaa naisten näkemystä sijoittamisesta ja rohkaista tekemään omia päätöksiä. Hän käy esitelmöimässä aiheesta ja on perustanut Facebookiin Sijoittajanaisten sparrausboxin, jossa aiheesta saa kysyä kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Päivi Tuovinen

Osakesijoittamisen taidot omin voimin opetellut Marja-Leena Haapanen on jo tuttu näky sijoitusmessuilla, verotustapahtumissa ja yhdistystilaisuuksissa.

Puhujapyyntöjä satelee kuusikymppiselle naiselle, joka haluaa kertoa ja jakaa neuvoja sijoittamisesta muille naisille.

– Sijoittaminen on tänä päivänä tosi hottia, Haapanen luonnehtii kasvanutta kiinnostusta aiheeseen.

Hän haluaa tuulettaa pois naisten epävarmuuden.

– Luullaan, että sijoittamisessa tarvitaan jotain valtavaa fiksuutta ja viisautta, vaikka ihan talonpoikaisjärki riittää.

Osakeomistuksista vain vajaa viidennes on naisten nimissä. Haapasen sanoma naisille on selkeä:

– Älkää nojatko miehiin, vaan huolehtikaa talousasioistanne itse.

Neuvoillaan Haapanen ei piirtele näkymiä ylenpalttisista rikkauksista.

– En ole koskaan itsekään halunnut olla miljonääri. Olen vain tavoitellut vanhuudenturvaa ja mukavaa, taloudellisesti turvattua elämää, jossa voi silloin tällöin kustantaa itselleen sekä läheisilleen jotain ekstraa.

Sen Haapanen on myös saavuttanut niin, että jäi muutama vuosi sitten etuajassa eläkkeelle Fazerilta, jossa työskenteli travel managerina.

– Vuositasolla eläkkeeni on suurempi kuin mitä saan osinkoina, mutta näin pärjään ihan loistavasti, hän kiteyttää osaketulojensa tason.

– Matkustan milloin haluan, enkä ole joutunut tinkimään mistään eläkkeelle jäätyäni.

Jokaisella aikuisella on mahdollisuus vaikuttaa varallisuuteensa, jos esteenä ei ole sairaus tai työttömyys."

Haapanen karsastaa asennetta, jolla pörssi leimataan huijareiden ja kasinopelureiden pesäpaikaksi.

– Ei se niin ole, jokaisella aikuisella on mahdollisuus vaikuttaa varallisuuteensa, jos esteenä ei ole sairaus tai työttömyys. On sitten ihmisen oma valinta, haluaako hän ymmärtää ja hyväksyä sen yksinkertaisen asian, että vain rahalla voi tehdä rahaa.

Haapanen aloitti yli 20 vuotta sitten säästämällä palkastaan kerrallaan aina muutaman sata euroa, joilla osti osakkeita. Sitä ennen kokemusta kertyi kantapään kautta pankin sijoitusneuvoilla, joiden jäljiltä käteen jäi pienestä perintörahasta alle kolmasosa.

– Kimpaannuin, että jumankauta, kukaan ei enää minun rahojani tuhlaa ja aloin ottaa entistä innokkaammin itse selvää sijoitusasioista.

Oletko sijoittanut rahaa pörssiosakkeisiin?

Kyllä
67% (14 ääntä)
En
33% (7 ääntä)
Ääniä yhteensä: 21

Vinkkejä aloittelijalle:

Koskaan ei pidä sijoittaa viimeisiä rahojaan, säästöönkin pitää jäädä.

Älä seuraa niinkään kursseja, seuraa yrityksiä. Ei kannata heittää rahojaan yritykseen, josta ei tiedä mitään.

Hyvämaineisuus, pitkään kestänyt toiminta, vakaus, tehokas johto sekä se, että yritys maksaa osinkoja ovat hyviä merkkejä.

Aloita kotimaisista, niistä löytyy helpoimmin tietoa.

Ole pitkäjänteinen, aluksi voi tuntua, että mitään ei tapahdu.

Perehdy, lue alan kirjoja ja lehtiä.

Liity Facebookissa puolueettomaan Sijoittajanaisten sparrausboxiin, jossa mikään kysymys ei ole tyhmä eikä kukaan ilku.

Osakesäästäjiin liittymällä saa myös puolueetonta tietoa ja apua.

Vinkit: Marja-Leena Haapanen

Lisää aiheesta: 

KL: Näissä paikoissa asuntosijoittaminen kannattaa – tuotot suurimpia maakunnissa7.1.2017 15.25
"Kuin ilmaisia lottolappuja" – Sijoitusstrategi laittaisi pörssipomojen optioille stopin28.10.2016 08.17
Sijoitusvalmentaja täräyttää: Näin keräät 330 000 euroa eläkepäivien turvaksi2.2.2016 11.49
Kiinnostaako sijoittaminen? Näillä neuvoilla pääset alkuun8.1.2016 06.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu