Paikalliset

Parkkipula vaivaa Leinelän asemalla – "Parkkipaikat täynnä jo ennen aamukahdeksaa"

KEHÄRATA Vantaa lupaa lisää autopaikkoja. Pysäköintipaikat ovat tiukassa monella muullakin asemalla.

Tuttu juttu Leinelän aseman luona: vapaita pysäköintipaikkoja on vaikea löytää.

Tuomas Massinen

Ruskeasannassa asuva Kari Raivio on havainnut, että Leinelän juna-aseman pysäköintialueelta on hyvin vaikeaa löytää autopaikkaa.

– Parkkipaikat ovat täynnä arkena jo ennen aamukahdeksaa. Lähimmät ilmaispaikat löytyvät muutaman sadan metrin päästä Leinelänkaarelta. Sinne ei ole kuitenkaan opastusta asemalta.

Raivio huomauttaa, että vastoin suunnittelijoiden oletusta kehäradan asemalle ajetaan hyvinkin pitkän matkan päästä, esimerkiksi Tuusulasta. Raivio arvioi, että tilannetta pahentaa se, että alueen työmaiden työntekijät jättävät autojaan liityntäparkkialueelle.

KaupungininsinööriHenry Westlin lupaa, että autoilijoita turhauttava parkkipula helpottuu: Vantaa laajentaa Leinelän parkkialuetta keväällä.

– Lisäpaikat on suunniteltu länteen päin nykyisistä paikoista. Suunnitelmaa tarkistetaan parhaillaan, ja noin 83 lisäpaikkaa pyritään toteuttamaan kesään mennessä.

Westlin myöntää, että liityntäparkkipaikat ovat ajoittain tiukassa myös Louhelan, Vantaankosken, Tikkurilan ja Rekolan asemilla. Vantaa ei kuitenkaan rakenna niille lisäpaikkoja tänä vuonna taloussyistä eikä lisäpaikkoihin ole varauduttu asemakaavoissakaan. Louhelan täyttöprosentti viime syksynä oli 97, Vantaankosken 98, Tikkurilan 98, Rekolan 95 ja Leinelän 92.

Asemanseuduilla maapohja on arvokasta ja sillä on muutakin käyttöä, joten autopaikkojen lisäys vaatisi kalliita pysäköintitaloja."

Westlin huomauttaa, että Vantaankosken autopaikkapula helpottuisi, jos osa liityntäpysäköijistä siirtyisi käyttämään läheistä Vehkalan asemaa.

– Autoilijat eivät ole vielä löytäneet Vehkalaa, sillä siellä vain 15 prosenttia parkkipaikoista on täynnä.

Vantaa on suunnitellut parantavansa pysäköintitilannetta lähivuosina ainakin Kivistössä. Eniten asukaspalautetta liityntäpysäköintipaikkojen riittämättömyydestä on tullut juuri Kivistöstä, vaikka siellä tilanne on parempi kuin muilla asemilla.

– Kivistössä rakennetaan lisäpaikkoja poistuvan Keimolan Nesteen alueelle ja uuden kaupunkikeskuksen yhteyteen.

– Ruskeasannan asema toteutetaan joskus tulevaisuudessa, ja sinne tulee 300 autopaikkaa, Westlin kertoo.

Vantaa siirtyy tämän vuoden aikana käytäntöön, jossa liityntäpysäköinti on maksutonta joukkoliikennelipun hankkineille. Westlinistä Vantaan liityntäpysäköinti on onnistunut "ihan hyvin".

– Asemanseuduilla maapohja on arvokasta ja sillä on muutakin käyttöä, joten autopaikkojen lisäys vaatisi kalliita pysäköintitaloja. Näihin Vantaalla ei ole nyt varaa, koska investointi- ja käyttökuluja ei pysty kattamaan pysäköintituloilla.

Onko juna-asemilla riittävästi liityntäpysäköintipaikkoja?

Ei
82% (84 ääntä)
Kyllä
18% (19 ääntä)
Ääniä yhteensä: 103

Junamatkustajat ja autopaikat

Aviapolis: 1 873 nousevaa ja poistuvaa matkustajaa, 0 autopaikkaa (lokakuu 2016)

Hiekkaharju: 3 306, 56

Kivistö: 3 350, 454

Leinelä: 2 855, 59

Lentoasema: 5 331, 0

Louhela: 3 245, 29.

Martinlaakso 6 055, 155

Myyrmäki: 11 358, 58

Tikkurila: 9 221, 375

Vantaankoski: 2 751, 188

Vehkala: 759, 496

Lähteet: HSL, VR, Vantaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Kehärata imi matkustajat raiteille – liityntäpysäköintipaikoilla yhä enemmän polkupyöriä29.6.2016 08.00
Aviapoliksesta puuttuvat liityntäpysäköintipaikat – tästä se johtuu27.2.2016 07.20
Vantaa: Näin kehäradan liityntäpysäköinti pelaa2.6.2015 19.52
HSL kaavailee maksullista liityntäpysäköintiä31.10.2014 11.00
Tikkurilan asemalle tulee lisää parkkipaikkoja pyörille – pyörän saa sisälle Dixin alle syksyllä29.12.2016 07.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu