Makumaailma

Helsinkiläiset: Tämän verran lounas saa maksaa – kilpailu ei näy hinnoissa

Nämä buffetpöydästä kerätyt lounaat maksoivat 10,10 euroa.

Marketta Karjalainen

Helsingin keskustassa on lounaspaikkoja jo vieri vieressä, mutta hinnoissa kilpailu lounasasiakkaista ei näy. Jos haluaa syödä halvalla, joutuu kääntymään monilta ovilta.

Suurin osa vastaajista (42 prosenttia vastanneista) piti Helsingin Uutisten verkkokyselyssä sopivana lounaan hintana 8–9 euroa.

Seuraavaksi suosituin (29 prosenttia) oli hintaluokka 6–7 euroa.

10–11 euroa lounastaan olisi valmis maksamaan 14 prosenttia vastaajista.

Alle viidellä eurolla lounaasta haluaisi selvitä kahdeksan prosenttia vastanneista.

12–13 euroa oli sopiva hinta kolmelle prosentille vastaajista. Saman verran sai kannatusta yli 16 euron lounashinta. 14–15 euroa sopi vain prosentille vastaajista.

Kyselyyn osallistui yhteensä 451 vastaajaa.

Hotelli- ja ravintola-alaa edustavan MaRa ry:n trenditutkimuksen mukaan lounasruokailun suosio on laskenut.

77 prosenttia ravintolaruokailun trenditutkimuksen vastaajista kävi vuonna 2016 vähintään kerran haastattelua edeltäneen kahden viikon aikana ravintolassa. Kahden viikon jaksolla syötiin keskimäärin 3,5 ravintola-ateriaa.

Innokkaimpia ravintolaruokailijoita ovat 15–24-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset, johtavassa asemassa työskentelevät, hyvin ansaitsevat ja pääkaupunkiseudun asukkaat. Lounaalla ravintoloissa käyvät erityisesti toimihenkilöt, johtajat ja opiskelijat.

Hampurilaisravintoloiden, pizzerioiden ja kahviloiden osuudet ruokailupaikoista nousivat vuoden 2016 kyselyssä voimakkaasti. Ruokaravintolat sen sijaan menettivät vuoteen 2014 verrattuna osuuttaan selvästi.

Suurimpia menettäjiä ovat olleet henkilöstöravintolat, mutta myös opiskelijaravintoloiden suosio on laskenut. Lounasruokailun osuus on pienentynyt ja päivällisen ja illallisen suhteellinen osuus kasvanut. Nyt lounaita on 51 prosenttia ruokailukerroista, kun niiden osuus edellisellä tutkimuskerralla oli 62 prosenttia.

Pääruuaksi valitaan edelleen entistä useammin kanaa. Hampurilainen ja pizza nousivat vauhdikkaasti ohi perinteisten liha- ja kalaruokien. Niiden osuudet pääruoista lähes tuplaantuivat. Kasvua oli kaikkina kellonaikoina.

Ruokajuomana oli ylivoimaisesti useimmiten vesi, mutta lounaalla 18 prosenttia joi maitoa ja ilta-aterialla 23 prosenttia virvoitusjuomia.

Ketjut eivät pärjänneet Vantaan paras lounaspaikka -kisassa

Perheyritysten lounaspaikat ovat selvästi suositumpia kuin Amican, Sodexon tai Kanrestan kaltaisten isojen ketjujen ruokapaikat.

Näin kävi ainakin, kun Vantaan Sanomat järjesti maaliskuussa äänestyksen Vantaan parhaasta lounaspaikasta.

Ääniä annettiin lähes 1 400.

Parhaiksi äänestettiin Lounas Bistro (Smile Catering) Kaivokselasta, Käpykolo (Malmi Catering) Tikkurilasta ja Ravintola Sapusca Myyrmäestä.

Paras Antellin paikoista oli yhdeksäs ja Fazerin suosituin ylsi kymmenenneksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Yhä enemmän valinnanvaraa, vain vähän hintakilpailua – maksaako lounas jo liikaa?29.3.2017 06.15
Viisi ääntä ratkaisi Vantaan paras lounaspaikka -kisan1.4.2017 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu